Suomalaisen indiemusiikin historiasta tulee mieleen vain yksi vastaava tapaus, jossa yhtye olisi muuttanut tyyliään kahden levyn välillä näin radikaalisti, nimittäin Sister Flo, joka käänsi nuttunsa mainion Healer-albumin (2007) jälkeen. Kiki Paun kaksi aiempaa levyä julkaisseen Johanna Kustannuksen siirryttyä monikansallisen Universalin suojiin sai Kiki Pau bisneksen ”rationalisoinnissa” lähtöpassit.
Pines ei ole varsinainen levy, vaan netissä julkaistu omakustanne. Ja aivan ymmärrettävästi Kiki Pau on haistattanut levyllä pitkät radiosoittoajattelulle ja kaikelle brändäykselle. Pines sisältää vain neljä biisiä, joista pisin on yli 15-minuuttinen ja lyhyinkin kestää liki seitsemän minuuttia.
Reiluun 43 minuuttiin mahtuu ambientmaista äänimaalailua, vapaamuotoisia, psykedeelisiä hippijameja, enniomorriconemaista surfkitarointia, kraut-tyylin jumitusta ja vain muutaman säkeistön verran laulua. Kokonaisuus ei ole lainkaan niin hahmoton kuin kuvailu antaa ymmärtää. Kappaleissa on kosolti kiinnostavia teemoja ja riffejä, joita yhtye muovailee ja kehittelee taitavasti.
Levyllä Kiki Pau osoittaa musiikillisen sivistyneisyytensä ja laajakatseisuutensa. Harva indiepopyhtye kykenisi myöskään toteutuksen tasolla samaan. Epäilemättä Pines toimii vielä paremmin live-tilanteessa kuultuna.
