Helsinkiläinen Kiki Pau tokaisi debyytillään Let’s Rock (2008), mutta White Mountainilla kyse on vähintään yhtä paljon indiepopista kuin rockista. Yhtye liikkuu näiden rajamaastossa sulavasti omintakeisella tyylillään.
An Old Songilla Kiki Pau on valmis tunnustamaan Alvin Stardust -beatin säestämänä ja kitaran Paint It Black -välähdyksen kera, että rock’n’rollista on tullut jo vanha virsi. Vaikka tämä tarkasti ottaen onkin totta, niin yhtä varmasti Kiki Pau tuntuu tietävän, että rockiin ja poppiin on yhä mahdollista löytää myös uusia näkökulmia.
Lähes yhdeksänminuuttisella Just Realilla Kiki Pau toteuttaa uuden etsintää kääntymällä kappaleen lopulla kohti progeisuutta. Stainsillä bändin rytmikkyys tuo mieleen Talking Headsin ja Quiet Mountain sykähdyttää avoimen helmeilevänä poplauluna. Albumin niukan hillityksi lopuksi Kiki Pau tarjoaa pitkine outroineen lähes loureedmäisen Moon Palacen.
Let’s Rock oli uudelta yhtyeeltä sopivan rohkea avausrepliikki. White Mountain vaikuttaa vakavammalta, mutta albumin musiikillinen ilme ei ole silti vailla rentoa leikkimielisyyttä. Kiki Paun poprockin kekseliäisyys ja luovuus kielivät mukavan kepeästä älyllisyydestä.
