YHTEISARVIO:
Joensuu 1685: s/t
Kiki Pau: Let’s Rock
Joensuu 1685 ja Kiki Pau edustavat uutta ja kunnianhimoista indierockia, joka kotimaisuudestaan huolimatta on hakenut selvimmät vaikutteensa britti-indien perimästä. Joensuu 1685 on perehtynyt tarkasti muiden muassa My Bloody Valentinen ja The Jesus And Mary Chainin tuotantoihin, matkaten sitä kautta Spiritualizedin ja The Raveonettesin kaltaisiin yhä aktiivisiin nimiin. Kiki Pau on taasen kohdentanut kiikarinsa 60-lukuisen koukukkaaseen kitararockiin, jota putkahteli kukoistuskautenaan esille valtameren molemmin puolin. Parasta molemmissa yhtyeissä ei kuitenkaan ole se, että ne ovat tehneet historianläksynsä huolella, vaan se, että niistä molemmista paistaa potentiaali kehittyä merkittäviksi tekijöiksi maamme musiikkikartalla.
Joensuu 1685 hallitsee sähköisen vyörytyksen esikuviensa tavoin suvereenisti. Kirskuvat kitarat, hitaasti kasvavat paisutukset ja paikoin liki hypnoottiseksi yltyvä melu eivät ole uusia tehokeinoja, mutta Joensuu 1685:lle nämä elementit toimivat ennen kaikkea kehyksinä pelkistetyille kappaleille. Kuten kaikki laadukas musiikki, Joensuu 1685:n debyytin biisit toimisivat hienosti myös äärimmilleen riisuttuina versioina. Se kertoo selvempää kieltä yhtyeen tasosta kuin kipurajoille asti yltyvä sähkökitaramessu.
Erityismaininta on annettava levyn päättävälle Perfect Grace -kappaleelle, joka sulkee intensiteetiltään korkean pitkäsoiton autuaalla ja helpottavalla tavalla. Liki yhtä hieno on levyn avaava (You Shine) Brighter Than Light, joka voisi helposti olla vaikka Jason Piercen kätösistä lähtöisin.
Kiki Pau esittäytyy ensimmäisellä levyllään virkaveljeään rennompana, mutta samalla myös hieman päämäärättömämpänä bändinä. Tämä voi toki johtua siitä, että yhtye ei selvästikään ota itseään liian vakavasti, vaan ”tyytyy” rokkaamaan huolettomasti, kuin levynsä nimeä toteuttaen. Let’s Rock on albumi, josta paistaa erinomaisesti kuulijalle asti välittyvä hyväntuulisuus.
Aivan puhtaita papereita Kiki Pau ei kuitenkaan saa. Paikoin tuntuu kuin yhtye olisi suuressa popseikkailussaan haukkaamassa liian suuren kakunpalasen, sillä varsinkin laulumelodioiden puolella ryhmällä olisi vielä petrattavaa. Myös levyn tuotantopuoleen olisi voinut kiinnittää enemmän huomiota, sillä rytmisektion sinänsä mainio työskentely jää turhan vaimealle tasolle. Muutamissa kohdissa dynamiikkaan panostamalla olisi saatu aikaan paljon hyvää.
Debyyttinä Let’s Rock on ennen kaikkea perusteltuja odotuksia herättävä. Jos Kiki Pau pystyy jatkossakin sorvaamaan Your Bedroomin ja Posesin kaltaisia pieniä mestariteoksia, tunnustaudun välittömästi yhtyeen faniksi. Luonnollisen kypsymisen ja pienen viilaamisen myötä ei tämän tason saavuttamiselle pitäisi olla mitään esteitä.
