LCMDF:llä oli pari vuotta sitten todella kova hype päällä musablogosfäärissä. Levyn julkaisemisen jättäminen näinkin myöhään oli suuri riski. Kaksi kalenterivuotta on tutkimusten mukaan noin 101 musablogivuotta kyseisen median hypesyklillä mitattuna.
LCMDF:n kohdalla odotus kannatti, ainakin musiikillisesti. Parin vuoden takainen nimihirviö tuppasi harrastamaan suoraan sanottuna raivostuttavia CSS-pastisseja sekä ilmentämään kaikkea, mikä on paskinta siinä kun taidekouluspedet päättävät vähän kokeilla musiikkia. Tämä yhtälöhän toimii välillä loistavasti. Suurimman osan aikaa ei.
Love & Nature -levy lainaa 2000-luvun tylsimpien indiehörhöjen sijaan 1990-luvun baggy-soundia ja hiphop-biittejä. Biisit ovat pelkistettyjä ja nojaavat yksinkertaisiin laulu- ja synakoukkuihin. Englantia lauletaan vapautuneella korostuksella ja usein aika yliampuvasti kailottaen. Toimiessaan tästä muistuu mieleen Cibo Matto.
Ennakko-odotukset levyn suhteen olivat mukiinmenevästä Gandhi-sinkusta huolimatta pahasti pakkasella. Yllätyin positiivisesti. LCMDF tekee toimivaa poppia.
