LEONARD COHEN: Old Ideas

LEONARD COHEN
Old Ideas
Sony


Rockin kaanonissa pelkästään se, että pysyy pitkään elävien kirjoissa, näyttää kerta toisensa jälkeen riittävän nostamaan artistin veteraanisarjasta elävien legendojen joukkoon. Viime vuosina media on yltynyt ylistämään seniorisarjaan ehtineitä taiteilijoita vain siitä syystä, että vanha tyyli on tallella ja vanhat hitit yhä irtoavat eivätkä vuosikymmenet ole aivan kaikkea hohtoa äänestä vieneet.

Erinomaisia uutuuslevyjä ei näiltä rockin veteraaneilta kukaan edes odota, ja konserteissakin kriitikoille kelpaa ammattitaidolla vedetty hittikavalkadi. Rockin merkittävien mestareiden joukosta löytyy kuitenkin kolme suurta taiteilijaa, jotka ovat kyenneet säilyttämään kykynsä luoda kiinnostavaa uutta materiaalia. Hehän ovat luonnollisesti Bob Dylan, Neil Young ja Leonard Cohen.

77-vuotias Leonard Cohen on tämän kolmikon vanhin, eikä hän ole viettänyt studioissa lähellekään sellaisia tuntimääriä kuin kaksi kollegaansa. Old Ideas on kanadalaissyntyisen lauluntekijän 12. studioalbumi. Bob Dylan saavutti tuon rajapyykin yli neljä vuosikymmentä sitten.

Korkean tasonsa ja helposti tunnistettavan tyylinsä on Leonard Cohen kuitenkin aina säilyttänyt, mutta siinä, missä vaikkapa Neil Young liikkuu suvereenisti ilmaisumuodosta toiseen, muodostavat Leonard Cohenin albumit tyylipuhtaan kokonaisuuden, missä harmonian rikkoo oikeastaan vain Phil Spectorin tuottama Death Of A Ladies Man (1977). Se kun oli ainoa kerta, jolloin Cohen ei pitänyt kaikkia lankoja tiukasti omissa käsissään.

Muuttumattomana ei Leonard Cohen kuitenkaan ole pysynyt. Todella pitkän matkan on Songs Of Leonard Cohenin (1967) romanttinen trubaduuri vaeltanut saavuttaakseen Old Ideasin viisaan vanhuksen karismaattisen tyyneyden.

Leonard Cohenin lauluääni on vuosikymmenien kuluessa kypsynyt kapea-alaisesta lyyrisestä baritonista rouhean murisevaksi bassoksi. Aina hän on teksteissään tutkiskellut lyriikan ikuisia, toisilleen vastakkaisia teemoja. Jokaisella albumillaan Cohen vie kuulijansa vihan ja rakkauden, elämän ja kuoleman sekä löytämisen ja luopumisen ajatusten pariin, mutta milloinkaan hän ei ole ollut yhtä pistävän itseironinen kuin nyt Old Ideasilla. Väkisinkin suupielet kääntyvät hymyyn, kun Cohen yltyy nostamaan itsensä keskipisteeksi esimerkiksi Going Home -laululla: “I’d love to speak with Leonard/He’s a sportsman and a shepherd/He’s a lazy bastard living in a suit.”

Leonard Cohen on itse kehittämänsä puhelaulun taituri, ja niinpä hän tarvitseekin tuekseen naisäänen, joko laulajattaren yksinään tai useampia, vahvasti soivana lauluryhmänä. Naiset tuovat hienosti esiin Cohenin säveltämät upeat melodiat, mutta samalla he kannattelevat runollista ilmaisua. Jo dramaturgisestikin osoittautuu oivaksi ratkaisuksi asettaa vastakkain syvästi maskuliininen kertojan ääni sekä eteeriset naislaulajat.

Yhteistyössä he loihtivat eteemme myyttisen maailman. Leonard Cohen ottaa harharetkiltään vanhuuden satamaan palaavan Odysseuksen roolin. Hän näyttäytyy ikääntyneenä sankarina, jota eivät seireenien kutsut jätä rauhaan ennen kuin Hadeksen portit miehen takana lopullisesti sulkeutuvat. Edgar Allan Poen tavoin on Leonard Cohen kuoleman ja rakkauden laulaja, mutta siinä, missä Poe otti yhtä lailla itsensä kuin kaiken muunkin haudanvakavasti, suhtautuu Cohen erotiikkaan ja elämän loppumiseen seestyneesti, rauhallisesti maailmaa tarkkaillen.

Leonard Cohen kutsuu kymmentä uutta lauluaan “vanhoiksi ideoiksi”, mutta tällä albumilla on kaikki vanha, pitkän elämän aikana koettu, saanut tuoreen ilmenemismuodon.