Bändin nimi herätti ensimmäiseksi aavistuksia saamelaisuudesta. Sitten Underwater avaa levyn kuin 22-Pistepirkko akustisimmillaan, mutta sekin harhauttaa. Tamperelaisbändiä ei ole helppo tiivistää tyylillisesti. Itse se kuvaa itseään soft prog/alt/indie/synthwaveksi ja noita kaikkia tosiaan tästä löytyy pirtsakaksi kokonaisuudeksi sulateltuna.
The Hills rallattelee falsettilauluineen kuin jokin Princen popimpi biisi, kun taas pitkä Coconut-instrumentaali muistuttaa 80-luvun fuusiosta ja progesta discomaustein. Syntikka suristelee sooloilussaan vinkeästi, melkein kuin Edgar Winterillä Frankensteinissa, kunnes puolivälissä kappale muuttuu intiimimmäksi ja mystisemmäksi fiilistelyksi. Syntikka alkaa kurnutella kuin mikäkin trippaava kyborgi psykedeelisen kitaran esittäessä avaria kommentteja. Valloittava numero vapautuneessa moninaisuudessaan.
Merellisesti kohiseva Paddle Back on upea, sydämeltään haikea popkappale, jossa viitataan haalistuneisiin koralleihin ja muihin karuihin ihmisen tekemisiin. Kitarasoolo on kauniisti avaruudellinen, jos kohta loppupuolella aletaan vatkata funkympaa rytmiä.
Kirkkaita ja läpikuultavia värejä tiukkuva Life In Plastic on ovela ja arvaamattomuudellaan kiehtova cocktail, jota ei mistään arvaisi suomalaiseksi ja bändin toiseksi pitkäsoitoksi. Love Galactic ilmestyi 2019.