Levyarvio: Kun ruma sana sanotaan niin kuin se on – The Rocksin Tuomas ”Moppi” Toiviainen laulaa avonaisesta sielusta

The Rocks
Minun Vietnamini
Panama

Neumann antoi aikoinaan aika kehnolle ”paluulevylleen” enteellisen nimen Oma Waterloo. Tamperelaisen Tuomas ”Moppi” Toiviaisen The Rocks -yhtyeen kakkosalbumin otsikko kuulostaa myös vähän pessimistiseltä. Vietnamin sota oli tunnetusti yksi modernin historian surkeimpia epäonnistumisia.

Jos ”Vietnamin” mieltää kimpuksi traumoja ja kokemattomien nuorten miesten paniikkia, pääsemme hieman enemmän jyvälle. Toiviaisella on aina ollut tapana kytkeä jonkinlainen irrallaan olon tunne seksuaalisesti eksplisiittisiin näkyihin, ja tämänkin levyn kappaleissa lauletaan lakonisella äänellä kyrvistä ja pilluista.

Henkilökohtainen patouma tehdään yleiseksi. Sana sanotaan ”niinku se on”, koska jonkun täytyy.

Parhaimmillaan resepti on tuottanut sydäntäsärkevän hienoa musiikkia. Minun Vietnamini on kuitenkin ilmaisussaan jopa sisäänpäinkääntynyt. Tekstit tiivistyvät havaintoihin, eivät tarinoihin. Perspektiivi on sivullisen (Varjokuvan ”kaunoluistelija jääkiekko-ottelussa”) ja haaveet yhä suorasukaisia (Pyöräilyhousujen ”haluaisin avata reidet”), silti vain haaveiksi jääviä. Klassisinta Moppia lienee ”iljettävästä, avonaisesta sielusta” laulava Haava.

Vaikka laulut eivät täysin tavoita, ovat sävellykset välillä hyvinkin kauniita. Esimerkiksi instrumentaali Välikappale on ihanan apeaa aulamusiikkia.