Levyarvio: Liz Brasher on lukenut pop-manuaalinsa tarkasti – Pääseekö amerikkalaisartisti lupauksia pidemmälle?

Arvio julkaistu Soundissa 2/2019.
Kirjoittanut: Jari Mäkelä.

Arvio

Liz Brasher
Painted Image
Fat Possum

Puoliksi italialaiset, puoliksi puertoricolaiset juuret omaava, Memphisistä ponnistava laulajakitaristi Liz Brasher yhdistelee americanaa, soulia ja kevyttä rockia helposti sulavalla, ei kovin juurevalla otteella jossain Adelen, Taylor Swiftin ja jonkun tyylikkään bluesrockarin välisessä musiikkimaastossa. Indietason resursseista huolimatta pedataan pop-manuaalia noudattaen tosi isoa läpimurtoa.

Brasher herätti kiinnostukseni viime keväänä South By Southwest 2018 -festivaalilla esiintyvistä artisteista kootulla kokoelmalla. Valitettavasti toista yhtä mieleenjäävää kappaletta kuin W.A.S.P.:n I Wanna Be Somebodya hassusti muistuttava Body Of Mine ei naisen kovin pitkään odotellulta debyyttialbumilta löydy. Nimibiisistä tulee mieleen Chris Isaakin Wicked Game tai joku Lana Del Reyn tekemistä pastisseista.

Levyn äänimaailma on orgaaninen, soitto pelkistettyä, sovitukset hillittyjä ja koko keitos 60-lukulaisella kaikusoundilla kuorrutettu. Brasher vaikuttaa kovin lupaavalta artistilta, mutta nyt kun samoja kappaleita on pyöritelty jo pari vuotta ilman mainittavampaa menestystä, on aika siirtyä eteenpäin. Omaperäisempiä biisejä, rohkeampia soitannollisia kokeiluja, omempi tyyli?

Lisää luettavaa