Levyarvio: Pieniä suuria kappaleita – Haterin indie-leijuttelun räjähdyksetkin ovat kädenlämpöisiä

Hater
Sincere
Fire

Sille toisellekin grunge-näätäilijälle tiedoksi, että tämä Hater ei ole se Soundgardenin parin jäsenen 90-lukulainen projektibändi, vaan ruotsalainen indiepop-yhtye. Tämän Haterin ote on jämäköitynyt mukavasti kukkaispopista astetta jäntevämpään shoegaze-leijutteluun. Kahdeksasosia jauhavat miedosti särötetyt kielisoittimet, rennon pienieleisesti svengailevat rummut ja eteerinen laululeijuttelu ovat silkkaa My Bloody Valentine/Slowdive-osastoa.

Yhtyeen melodiataju on kunnossa, vaikka maailmojasyleileviä tai kosiskelevia sävelkulkuja ei olekaan mukana. Kappaleiden pieni suuruus on Kuva: Hollie Fernandotoimivaa, ja nostaa esiin musiikin intiimin aspektin. Musiikki on miellyttävän pehmoista, mutta silti siitä välittyy sopivasti pientä särmää, jonka ansiosta ilmaisu ei laimene äänitapettimaiseksi lounge-tefloniksi. Bändin menossa on ehtaa 90-luvun tunnelmaa, sillä sen suureellisuus on mukavan pienieleistä ja miedot räjähdykset pehmoisen kädenlämpöisiä.

Bändin ulosanti henkilöityy Caroline Landahlin tyylikkään vähäeleiseen, joskaan ei järin persoonalliseen lauluun. Sama yleinen tuttuus välittyy myös yhtyeen soinnista ja kappaleista, joten Sincere on helppoa ja mukavaa kuunneltavaa, mutta ei erityisen visionääristä tuotantoa.