Levyarvio: Tunnelma narratiivia etsimässä – Sufjan Stevensin ja tämän isäpuolen yhteislevy ei luo tarpeeksi ristiriitaa

Arvio julkaistu Soundissa 4/2020.
Kirjoittanut: Arttu Tolonen.

Arvio

Sufjan Stevens & Lowell Brams
Aporia
Asthmatic Kitty

Aporia on kasattu Sufjan Stevensin ja hänen isäpuolensa Lowell Bramsin kymmenen vuoden aikana soittamista jameista. Miehet perustivat yhdessä tämänkin levyn julkaisevan levy-yhtiön.

Aporia on niitä levyjä, jotka kuulostavat elokuvaa etsivältä soundtrackiltä, atmosfääristä ääntä etsimässä narratiivia. Retoriikassa aporia on keino esittää epäilyä itseään kohtaan, eli tapa luoda ristiriita. Filosofiassa sillä viitataan umpikujaan, hämmennyksen tilaan.

Levynä Aporia ei lunasta sanan lupausta. Se on enimmäkseen aika sisäsiistiä ja jopa hiukan väritöntä ambientiin päin nojallaan olevaa elektronista musiikkia. Stevens väläyttelee melodisia lahjojaan ajoittain, kuten esimerkiksi kappaleissa Agathon tai Eudamoinia, mutta suurimman osan ajasta kappaleet ovat aika tylsiä. Parhaimmillaan levyn tunnelmassa päästään lähelle Tangerine Dreamin onnistuneimpia elokuvatöitä, mutta suurimman osan ajasta sekin valuu sormien läpi. Narratiivia ei löydy, tarina ei jäsenny, näyttelijän ilme ei kerrokaan mitään.

Aporia on ihan kiva levy. Ei enempää, ei vähempää.

Lisää luettavaa