Miehistä ritarillisuutta korostavassa heavymetalissa uhkaavasti muriseva särökitara on tyylin määrittelyn elinehto. Syntikoilla musisointi oli taas pitkään nörttien hommaa. Turkulaisyhtyeen hauskuus perustuu tähän kahtiajakoon.
Kahdella syntikalla ja sähkörummuilla aseistautuneen trion lasermetaliksi kutsuman musiikin taustalla on perinnetietoinen, 1970-lukumainen käsitys heavymetalista. Sakki ottaa varhaishevistä kliseisimmät modaaliset riffit ja kaavamaisesti paisuttelevan soiton. Tunnelmaa väritetään muinaisen koulu-tv:n tieteisohjelmista tutuilla kytevillä melodia-sekvensseillä ja splatteriefekteillä.
Midnight Satan Warrior lukeutuu samaan vitsiin porilaisen new wave of Finnish heavy metalin kanssa. Levyn viehätys perustuu sankarillisen estetiikan naurettavuuteen ja analogisyntetisaattorifetissiin. Se kuulostaa pitkälti siltä kuin Kraftwerk yrittäisi soittaa doomia, mutta kaukana se ei ole myöskään Vangeliksen naurettavimmista ylilyönneistä.
Maksimaalisen efektin aikaansaamiseksi soitto on tarkoituksellisen karsittua ja jopa epätarkkaa ja soundit lussuja. Vaikutelma on hauska, mutta kunnon killeririffit puuttuvat. Ja missä ovat tilutussoolot?