PERTTI KURIKAN NIMIPÄIVÄT: Kuus kuppia kahvia ja yks kokis

PERTTI KURIKAN NIMIPÄIVÄT
Kuus kuppia kahvia ja yks kokis
Airiston punk-levyt

Formaattiradioiden soittolistahittejä yhdistävistä piirteistä tylsin lienee tuotannollinen tasalaatuisuus. Huippuammattimaiset hittitehtaat tuottavat tarttuvia kappaleita, jotka soljuvat ongelmitta hyväsoundiseen radiovirtaan. Soitto on pilkuntarkkaa ja äänimaailma jytisee selkeänä. Kaikki on kvantisoitu, kompressoitu ja taajuuskorjattu vastaamaan vallitsevan ammattilaissoundin kovia laatuvaatimuksia. Pahimmillaan tuloksena on täysin persoonattomaksi standardoitua musiikin kaltaista äänimassaa, jossa peräkkäin runttaavia yhtyeitä erottaa toisistaan ainoastaan laulajan ääni.

Kotistereoissa väliä on vain sillä, kuulostaako musiikki kiinnostavalta. Kyllä kuulostaa.

Pertti Kurikan Nimipäivät on antiteesi persoonattomuudelle. Bändi klenkkaa omalaatuisen kulmikkaasti ja laulutulkinta rähisee omilla säännöillään. Muusikoiden kädenjälkeä ei peitellä. Omalaatuinen soitto- ja laulutapa tekee tavallisimmastakin punkrallista mielenkiintoisen. Yhtye ei tarvitse erityisen omaperäisiä riffejä tai melodioita ollakseen omaperäinen. Se tekee perinteikkäästä 77-rallattelusta uutta ja ihmeellistä tulkinnallaan.

Myös Pertti Kurikan Nimipäivien lyriikoiden suorassa voimakkuudessa olisi monella rockrunoilijalla opittavaa. Yhtye on luonut oman maailmansa, joka rokkaa itsenäisillä säännöillä. Kuten Ramonesilla, Dead Moonilla tai alkuaikojen Venomilla, Pertti Kurikalla sävellyksien lisäksi viehätyksen ytimessä on persoonallinen ilmaisu. Seiskatuumaisia niputtava kokoelmalevy alleviivaa tätä ajatusta.

Huippubiisejäkin piisaa: Päättäjä on pettäjä, Puhevika, Pyhäpäivä, Asuntolaelämää ja Pertin luo kylään ovat kaikki tymäköitä hittisävellyksiä. Sovituksissa löytyy juuri sopivasti handclapseja, psykedeelistä kitaravingutusta, puheosuuksia ja muuta pientä maustetta, ettei keskitempoinen punkittelu ala tuntua tasapaksulta. 37 minuuttiin mahtuu 18 kappaletta. Niistä ainoastaan viimeisenä kuultava Putte Possun nimipäivät -väännös tuntuu musiikillisesti tarpeettomalta. Kaikki 17 sitä edeltävää raitaa saisivat olla jonkinlainen henkinen referenssiteos kaikissa musiikkituotannoissa. Ne ovat niin laimentamatonta itseilmaisua.

Pertti Kurikan Nimipäivien kappaleissa lauletaan ”kehareista”, “asuntolaelämästä” ja siitä kuinka ”Pertti on puhevammainen”. Kaikki hienon Kovasikajuttu-dokumentin nähneet tietävät, että bändi koostuu ihmisistä, joiden arki eroaa jossain määrin keskiverron humppabändin arjesta. Musiikki on kuitenkin musiikkia eikä se muutu kuulijan korvissa paremmaksi tai huonommaksi sillä, että tietää tekijöiden lempivärit, suosikkihuumeet, lemmikkikissojen nimet, terveyshistorian tai sosiaaliturvatunnuksen.

Pertin, Karin, Samin ja Tonin punk lähtee samalta viivalta kuin kaikki muukin. Kotistereoissa väliä on vain sillä, kuulostaako musiikki kiinnostavalta. Kyllä kuulostaa.