PHARRELL WILLIAMS: Girl

Arvio julkaistu Soundissa 3/2014.
Kirjoittanut: Visa Högmander.

Arvio

PHARRELL WILLIAMS
Girl
Columbia

Pharrell Williamsista on moneksi. Hän tuottaa. Hän laulaa. Hän feattaa. Hän räppää. Hän suunnittelee vaatteita. Viime vuonna Pharrell iski hittikultasuoneen kappaleilla, joilla hän vierailee – Daft Punkin Get Lucky ja Robin Thicken Blurred Lines isoimpina hitteinä.

Williamsin oma levy on hankalampi tapaus. G I R L-levyltä löytyvä sinkkuhitti Happy on tarttuva hitti ja levy on muutenkin pullollaan muodollisesti pätevää materiaalia. Mutta. Levyn useamman kerran kuunneltuaan huomaa, että musiikki on soljunut korvasta sisään ja toisesta ulos, jättämättä minkäänlaisia muistijälkiä.

Neljännen kuuntelun kohdalla G I R L alkaa turruttaa isosti ja siltä toivoo edes pientä säröä täydellisen kiiltävään pintaan. Levy soljuu modernin soulin ja R&B:n tahdeissa alusta loppuun kivasti, mutta tartuntapintaa siitä ei tahdo juuri löytyä. Parhaiten kappalepötköstä jää mieleen Happy-hitin lisäksi Gust Of Wind, joka tuo modernilla svengillään mieleen Pharrellin ja Daft Punkin menestyksekkään yhteistyön.

Keskustelin Pharrellin levystä sen kuulleen ystävän kanssa ja päädyimme kuvailemaan albumia hyvältä tuoksuvaksi saippuaksi. Houkuttelevasta tuoksusta huolimatta se on liukas ja siitä on vaikea saada otetta.

Lisää luettavaa