RALPH MYERZ AND THE JACK HERREN BAND: A Special Album

Norjan Bergenistä on vaivihkaa tullut uuden pohjoismaisen tanssimusiikin ja chilloutin keskus. Aikaisemmin rannikkokaupungista nousseiden Röyksoppin ja Kings Of Conveniencen jälkeen julkisuuteen punkee esikoisalbumillaan Ralph Myerz & The Jack Herren Band. Kuten niin monesti ennenkin, sattuman kautta syntyvät parhaimmat jutut. Kun dj Erlend Sellevollia pyydettiin 1997 esiintymään paikalliselle festivaalille, tämä pyysi mukaan ystävänsä rumpali Tarjei Strömin ja jokapaikan kilkuttelijan Thomas Lönnheimin. Sanomattakin on selvää, että show oli menestys.

Varsinainen läpimurto oli vuonna 2000 julkaistu Nikita, joka päätyi Dimitri From Parisin kokoelmalle After The Playboy Mansion sekä sitä kautta trion amerikkalaisen levy-yhtiön tietoon ja Volkswagenin mainokseen. Nikita kuuluu albumin helmiin. Sen voima on 70-lukuisessa, unelmoivassa tunnelmassa, oudossa kosketinriffittelyssä ja kahden rumpalin yhteistyössä, ja niihin on sämplätty naisäänen viettelevää nännätystä takavuosien saksalaisesta elokuvasta. Hitaasti etenevässä laulussa on aivan huikea svengi.

Ralph Myerzin easy listening -musiikissa tärkeä rooli on jazzahtavilla koskettimilla, jotka ovat kuin leveälahkeisten, b-luokan dekkarifilmien taustamusiikista lainattuja (Casino). Yhden hitin ihmeet -laatikkoon albumia ei voi pudottaa, sillä esimerkiksi Think Twicen funkahtavat koskettimet ovat suoraan Stevie Wonderin Superstition-kappaleesta. Silti sävellysmateriaalin laajuus ei ole Ralph Myerzin valtti, sillä yhtye on joutunut ottamaan mukaan myös varhaisia julkaisujaan.

Silti mikään yhtye, joka on ottanut nimensä tissielokuvien mestarin Russ Meyerin innoittamana ei voi olla huono. Ensimmäinen osa on väännös ohjaajan nimestä. Jack Herren puolestaan oli hänen hovikuvaajansa.