ROBBIE WILLIAMS: Intensive Care

ROBBIE WILLIAMS
Intensive Care
Chrysalis

”Here I stand victorious/the only man who made you come”, laulaa Robbie Williams uuden levynsä aluksi ja viittaa tietenkin kesän 2003 jättikeikkoihin Knebworthissa. Paljon on vettä virrannut sillan alta kahden vuoden aikana, mutta oikeastaan mikään ei ole muuttunut. Siteerattu Ghosts on nimittäin hyvin arkkityyppinen Robbie Williams -kappale.

Kun Stephen Duffy, Duran Duranin alkuperäinen laulaja ja omillaankin menestynyt laulunkirjoittaja, esiteltiin Robbie Williamsin uutena yhteistyö-parina, yleisin ensireaktio oli yllätys. Miksi Robbie ei palkannut Guy Chambersin seuraajaksi miljoonan dollarin hittinikkaria, vaan päätti kokeilla jokeria pelissä, jossa sillä ei ole erityisarvoa? Siihen ei Intensive Care -levy vastaa.

Feel-kirja dokumentoi Williamsin ja Duffyn varhaiset biisintekosessiot ihastuttavalla tavalla. Kaksikko kirjoitti ja äänitti teknoa, folkia, reggaeta sekä rockia, ja oli ilmeisen inspiroitunut uudesta tilanteesta. Yhteistyön ensimmäiset hedelmät julkaistiin vuosi sitten Radio-singlellä ja riemastuttavan tuoreeltahan ne kuulostivat. Missä vaiheessa pupu pomppasi miesten pöksyihin?

Robbien tekstejä on turha vatvoa sen enempää. Sitä samaahan ne ovat – paikoin hyvinkin nokkelia ja intiimin oloisia, paikoin nolostuttavan keskenkasvuisia. Your Gay Friend -kappale on yksi turhimmista homo-kommenteista koskaan eikä Make Me Pure -biisin ”every president gets the country she deserves” -sivalluksessa ole pontta. Herttaisen King Of Bloke And Bird -balladin tekstissä Robbie-rukka etsii jälleen rakkautta ja onnistuu kuulostamaan aikeissaan vilpittömältä.

Tekstit ovat, mitä ovat – levyn suurin ongelma on musiikki. Se on nimittäin keskinkertaista, paikoin jopa tylsää ja hahmotonta. Kun The Trouble With Me -biisissä viitataan suoraan Bohemian Rhapsodyyn ja A Place To Crash kiertää kehää rennon Keith Richards -riffin ympärillä, ne vaikuttavat pakollisilta kuvioilta, eivät hauskoilta oivalluksilta. Tripping-single ja 80-luvun alun synapoppina sykkivä Sin Sin Sin ovat albumin selkeimmät irtiotot, eivätkä nekään kovin onnistuneita.

Intensive Care ei ole sellainen rohkea, monipuolinen ja yllättävä albumi, jolla olisi ollut soveliasta aloittaa supertähden soolouran toinen vaihe. Levy enemmänkin vahvistaa Robbie Williams -myyttiä kuin pyrkii muuttamaan hänen artistikuvaansa. Tietenkin hyvään brändiin kajoaminen on iso riski, mutta nyt siihen olisi ollut erinomainen mahdollisuus.

Totuttua kevyempi tuotanto ei saa Intensive Care -levyä kuulostamaan miltään muulta kuin aiempaa tavanomaisemmalta musiikilta. Toisaalta, sellainenhan Robbie haastattelujensa perusteella haluaa ollakin – tavis.