SUN KIL MOON: Ghosts Of The Great Highway

Lauluntekijä Mark Kozelek pyrkii korealaisnyrkkeilijältä lainatulla nimellä korjaamaan Red House Painters -yhtyeensä kymmenisen vuotta sitten ilmestyneillä albumeilla ansaitsemaansa synkistelijän mainetta. Lievästi perverssiksi piristymiseksi voitaneen tulkita jo taannoinen levyllinen AC/DC-covereita, mutta Ghosts Of The Great Highwayllä Kozelek yrittää imagonsa keventämistä julkaisemalla miesmuistiin parhaan Neil Young -albumin, jota Young ei ole itse tehnyt.

Kozelek avaa albumin jostain syystä Judas Priestin kitaristin mukaan nimetyllä raidalla. Kaikesta päätellen nyrkkeilystä kiinnostunut, mutta laulutavallaan mistään innostumattoman aneeminen Kozelek tiputtelee Glenn Tiptonilla muun muassa Cassius Clayn ja Sonny Listonin nimiä itse biisin tyylitellessä akustisine kitaroineen varsin Neil Young -henkisesti. Salvador Sanchezilla Kozelek, jo Red House Paintersissä mukana ollut Anthony Koutsos ja American Music Clubin rumpali Tim Mooney tuntuvat tavoittelevan samaa särökitaraista vääntöä, joka teki Zumalle ikuistetusta Cortez The Killeristä yhden väkevimmistä Neil Young -klassikoista.

Last Tide on Sun Kil Moonia folkimmillaan ja Gentle Moon herkistelee kauniisti surisevalla kitarallaan. Kauneutta tapaa myös albumin pääteoksella, lähes 15-minuuttisella puolimeditatiivisella Duk Koo Kimillä. Vakavamielisyydestään Mark Kozelek on tuskin kokonaan halunnutkaan Sun Kil Moonilla eroon, mutta instrumentaalinen Si, Paloma edustaa jo melkoista hilpeyttä. Biisin akustinen kitara ja oletettu bozouki johdattavat kreikkalaisiin tunnelmiin lähes Cat Stevensin Oí Caritasin veroisesti.