TRAIN: My Private Nation

Euroopassa Trainia ei moni tunne, mutta Amerikassa laulaja Pat Monahanin ja yhtyeestä äskettäin eronneen basisti/ kitaristi Rob Hotchkissin akustisesta duosta kvartetiksi paisunut bändi on jättänyt jo jälkeensä kaksi Grammyjen ja menestyssinkkujen koristelemaa albumia. Suunta ei taatusti muutu My Private Nationista.

Tämä ei tarkoita sitä, että minä innostuisin Trainista. Meininki on niin 70-luvun puolivälin pop-rockia kuin olla voi, paitsi ettei digitaalisesti ehostettu sointi hengitä lainkaan alkuperäisen malliin. Tuottaja Brendan O'Brien (Springsteen, Pearl Jam, Stone Temple Pilots) ei ole malttanut jättää ilmaa, särmästä puhumattakaan, lauluihin ollenkaan. Joka raossa helisee tai sirisee jotain. Laskun maksaa ennen kaikkea Monahan, jonka valoisien tekstien mahdollinen asia hukkuu krääsään. Sinne vaipuvat osittain myös Paul Buckmasterin elegantit jousisovitukset parilla raidalla. Tyylillisesti Monahan tuntuu kuunnelleen Leo Sayeria ja Billy Joelia ainakin yhtä paljon kuin Bowieta ja McCartneytä.

Taustamusiikkina My Private Nationin yllätyksetön radiomelodisuus toimii, todellinen kuuntelu paljastaa sen keskinkertaiseksi pastissiksi.