Kauneus ja herttaisuus ovat viehättäviä asioita popmusiikissa, mutta todella kiinnostaviksi asiat muuttuvat, kun taivaalle ilmestyy ensimmäisiä harmaita pilviä. TV-Resistorin debyytti Intiaanidisko (2004) oli lähestulkoon läpeensä naiivi ja söötti levy, ja sellaisena siinä oli oma viehätyksensä. Liika hattara alkaa kuitenkin oksettaa ja onkin hienoa huomata, että toisella levyllä yhtyeen sokerimakeinen on alkanut sulaa huvipuistopäivän pilanneessa sadekuurossa.
Toisin sanoen Serkut rakastaa paremmin esittelee vakavoituneen TV-Rresistorin, mikä tekeekin albumista harppauksen verran debyyttiä paremman. Kosmeettinen muutos ei toki ole suuri, sillä edelleen sanoitukset ovat hassuja, kosketinsoundit halpoja ja vire vähän sinnepäin, mutta levyn yleistunnelma on jopa häkellyttävän kaihoisa. Lähimmäksi alkuaikojen pöhköä bile-Resistoria pääsee Kontraposto, mutta vastapainona levyltä löytyy muun muassa Odotan viimeistä hidasta ja Oon pahoillaan, sen lupaan, joissa diskosta poistutaan yömyöhään, yksin.
Haikea tunnelma yhdistettynä naiiviin äänimaisemaan tekee levystä kiehtovan, mutta todella onnistuneen siitä tekee aivan uudella tasolla oleva huolellisuus niin sävellyksissä kuin sovituksissa. Yrjö Saarisen ja Päivi Kankaron lauluosuudet on sovitettu oivaltavasti ja heidän äänensä tuntuvat kuuluvan erottamattomasti yhteen. Jännitettä ja nyansseja on selvästi mietitty niin biisi- kuin albumitasolla, ja levyltä löytyy kosolti hienoja yksityiskohtia, kuten Ratsasta mun ponilla -kappaleeseen maiskutetut kavion äänet.
Levyn voi näköjään hioa täydelliseksi tekemättä siitä missään määrin kliinistä tai tylsää.