Tuskin loukkaan TV-resistorin jäseniä, jos kuvaan yhtyettä heidän rakkaaksi harrastuksekseen. Uskoisin, että juuri se on yksi elementti, joka tekee asetelmasta antoisan. Musiikin ei tarvitse vastata odotuksiin. Musiikin kanssa ei tarvitse kiirehtiä. Musiikin ei tarvitse miellyttää muita.
Viiden vuoden tauon aikana TV-resistori ei ole hukannut viehätystään. Maailma turkulaisten ympärillä on muuttunut, mutta yhtyeen vilpitön vintagepop puree yhä. Kolmannen albumin harkittu ja hiottu, mutta kompressointia karttava äänikuva tuo musiikkiin vanhahtavan fiiliksen.
Vaikka TV-resistorin musiikki ei tyrkytä itseään millään tavalla, kappaleissa tapahtuu paljon. Hienosta bändisoundista huolimatta ensimmäisenä huomio kiinnittyy kuitenkin Yrjö Saarisen ja Päivi Kankaron lauluosuuksiin. On hauska kuunnella indiepoplevyä, jolla naisääni on varmempi ja vahvempi kuin miesääni.
Nuorten aikuisten maailmassa liikkuvat sanoitukset ovat näennäisen naiiveja, mutta ne sisältävät mainioita oivalluksia. Löytämiset ja lähtemiset toimivat tekstien keskeisinä teemoina, mutta onneksi kokemusten saldo tuntuu koko ajan pysyvän positiivisen puolella. Voi ei, ei voi olla totta -kappaleessa sanat toimivat hienona rytmisenä elementtinä.
Kymmenen laulun joukkoon mahtuu muutama todellinen helmi. Pianon piristämä Funtsi on paketin napakin pophitti, Koputan puuta hurmaa leikkisällä rytmisyydellään ja Pidän susta, tyhmä soi pienen levyn suurena balladina.
TV-resistorin biisintekijä, laulaja ja kosketinsoittaja Yrjö Saarinen vastasi Soundin uteluihin.
Edellisestä albumista vierähti viisi vuotta. Oliko tämän levyn teko poikkeuksellisen vaikeaa?
– Oli. Kaikki kysyy siihen syytä, mutta en ole oikein keksinyt semmoista.
– Ainakin kaksi ihan käytännön asiaa vaikutti siihen. Toinen oli se, että meillä oli niin vähän yhteistä aikaa. Levyä on tosi vaikea tehdä, jos sitä pystytään tekemään vaikka parina iltana viikossa muutama tunti kerrallaan. Ei siinä oikein synny mitään.
– Toinen juttu oli se, että mun käsityksen mukaan nämä on aika erilaisia biisejä aiempaan verrattuna, rakenteeltaan ja muutenkin. Kesti aikansa, että sain jonkinmoisen otteen uudesta tyylistä.
– Joskus viime vuoden lopussa ja tämän vuoden tammikuussa alettiin hektisemmin tekemään ja kasattiin lopulta levy aika nopeasti valmiiksi. Sitä ennen oli paljon odottamista. En saanut aikaan tai uskaltanut.
Oliko projektissa joku tietty läpimurron hetki, jolloin huomasit, että kyllä tästä levy tulee?
– Ei ollut semmoista. Tai oikeastaan sellaisia hetkiä oli monta, että luulin, että nyt lähtee syntymään. Erehdyin jopa lupaamaan pariin otteeseen, että nyt se levy tulee. Aina se kuitenkin kaatui johonkin.
– Enemmän läpimurrot tapahtui biisien tasolla, että tehdään tämä näin ja tämä näin. Biisit muuttui loppusuoralla tosi paljon, kun rupesi tulemaan valmista. Esimerkiksi synat jäi melkein kokonaan pois. Jossain vaiheessa kävi mielessä jopa ihan akustisen levyn tekeminen, mutta sellaista ei tästä onneksi tullut.
TV-resistori syntyi kaveripiirin puitteissa. Tapaatteko yhä muuten kuin musiikin tekemisen merkeissä?
– Joo. Tosin nykyään meininki on aika perheellistynyt.
– Me ei koskaan oltu sillä lailla tiivis kaveriporukka, että oltaisiin oltu aina yhdessä, vaikka tullaankin samoista kuvioista. Siinä mielessä tätä on toki leimannut mukavuushakuinen meininki, että bändissä on aina painanut muut asiat kuin se, kuinka hyvin osaa soittaa.
– Kun basisti on taas vaihtunut, niin se oli pitkällinen projekti. Nyt ei löytynyt kaveria, joka osaisi soittaa bassoa. Tämä oli eka kerta, kun piti löytää joku ulkopuolinen. Toki uusi basistikin on entinen tuttu, mutta ei ihan samoista piireistä.
TPS voitti vuosi sitten jääkiekon Suomen mestaruuden. Nyt se oli lähellä joutua karsimaan sarjapaikastaan. Mistä moinen romahdus johtuu?
– Ei aavistustakaan. Ehkä se liittyy jotenkin kulttuuripääkaupunkivuoteen. Paneudutaan kulttuuriin niin kovin, että urheilu jää jalkoihin.
– Todennäköisempi selitys on kuitenkin se, että Dennisin pizzojen reseptejä on jollain tavalla muutettu. Pojat ei saa tarpeeksi hiilihydraatteja tai jotain muuta tärkeää.
Teksti: TERO ALANKO