VALERIE JUNE: Pushin’ Against A Stone

VALERIE JUNE
Pushin’ Against A Stone
Sunday Best

Kuuntelin tämän levyn pari kertaa ja luulin tylsistyneeni. Tyylitajulla toteutettu amerikkalainen roots-musiikki ei maailmasta lopu ja ajattelin tämänkin menneen yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Sitten huomasin ajattelevani levyä yllättävän usein. Ja aina kun ajattelin sitä, laitoin sen soimaan. Niin jäin nalkkiin ja nyt Pushin’ Against A Stone on parasta amerikkalaisten musiikki­perinteiden fuusiota sitten Cassandra Wilsonin Blue Light ’Til Dawnin (1993), joka on ilman muuta yksi lempilevyjäni maailmassa.

Valerie June on laulaja ja instrumentalisti, jonka käsissä kitara, ukulele ja banjo ovat hunajaa. Hän, kuten Robert Johnson aiemmin, on löytänyt tiensä risteykseen, mutta tässä risteyksessä musta muuttuu valkoiseksi ja valkoinen mustaksi, kunnes värillä ei ole enää mitään väliä. Pushin’ Against A Stonessa on Mississippin deltaa, Appalakkien vuoristoa, Memphisin katujen baarien soulia ja kirkkojen gospelia, New Orleans -hoodoota, puhdasta countrya ja paljon muuta.

Valerie Junen lauluääni on samaan aikaan vanha ja viisas sekä nuori ja viaton. Ja koko levy on samalla ikivanha ja täysin tässä ajassa. Tämä on merkittävä debyytti.