Etsi
Tarkkailuluokka nostaa esille uusia ja tuoreita artisteja, joita kannattaa pitää silmällä.
"Punkkibändi oli loistava väline kanavoida turhautumista ja tuntea olevansa niin sanotusti kova jätkä, mitä en todellakaan ollut."
Suomi-indiestä innoituksensa saanut Lyyti kuvailee musiikkiaan runoelmapopiksi ja etsii musiikissaan intuitiivisesti kuulokuvaa, joka tukee biisin aihetta ja tunnelmaa.
"Yhtäkkiä en ollut oman ääneni rajoissa, vaan pystyin olemaan sekä rumpali, basisti, koskettimet ja äänisuunnittelija."
"Minun täytyi sitten vain vakuuttaa muut siitä, että tämä väärä tapa on yksinkertaisesti älyttömän siistin kuuloinen. Muiden piti sitten käytännössä opetella tuntemaan rytmi uudelleen täysin eri tavalla."
"Heti seuraavana päivänä Arttu lähetti mulle pöytälaatikostaan muutaman aihion, joista tartuin yhteen. Menin Töölönlahden jäälle kävelemään, oli törkeen kylmä päivä. Kuljin siellä ja kirjoitin meidän ekan biisin."
"Suurin osa ekoista biiseistä oli tietty ihan paskoja, niin kun on vieläkin, mutta ne huonot biisit täytyy saada aina pois alta ennen kun tulee jotain siistiä."
"Tämä aika antaa mahdollisuuden kasvaa saman fyysisen todellisuuden sisällä niin moniin eri musiikillisiin vaikutteisiin kiinni, että yhdessä omista lähtökohdista musan tekeminen voi jo olla melkoinen trippi."
On ehkä kliseistä sanoa jonkin tulleen kuin salamana kirkkaalta taivaalta, mutta suomalaiselle musiikkikentälle kuin tyhjästä ilmaantunut Grande Mahogany on juuri sitä.
"Minulla meni lapsuus peiton alla itkien Twin Peaksin takia. Silti sitä piti katsoa. Kyllä muutkin ovat nyt sitä vilkuilleet ja terapiakulut kuulemma through the roof."