Jann Wilde on osoittautunut tähänastisilla näytöillään Tampereen seudulla vaikuttavista uuden polven meikkirokkareista lahjakkaimmaksi laulunkirjoittajaksi, vaikka mediassa ensisijaisen huomion ovatkin saaneet artistin dandymainen habitus ja muut ulkomusiikilliset edesottamukset. Yksittäisiä huippuhetkiä Wilden portfolioon mahtuu useita, mutta levymuodossa se todellinen täysosuma on antanut odottaa itseään. Lieko syynä se, että taustayhtye ja fokus ovat muuttuneet jokaisen levyn kohdalla?
Wilden itsensä tuottama ja kotona äänittämä soololevy Don´t Play With The Flame On Your Hand on kirjava kokoelma lauluja, jotka ovat jääneet syystä tai toisesta hyllylle odottamaan julkaisua. Aiempaan materiaaliin verrattuna uutuuden merkittävin muutos on se, että glamrock-riffit ja kaikkinainen keikarointi on karsittu minimiin. Mentorina taustalla kummittelee yhä David Bowie, mutta suuntaus on kohti varhaisempaa kerrostumaa. Jäntevä Jekyllene ja kabaree-henkinen Picturesque Ballerina voisivat hyvin olla Bowien Hunky Doryn -albumin (1971) aikaisia hukattuja helmiä. Levyä voi luonnehtia myös beatlesiaaniseksi, mutta viittauksien viitekehyksessä siinä ei ole mitään vallankumouksellista, paremminkin viihdyttävyyttä ja kotoisuutta.
Don´t Play With The Flame On Your Hand -levyn sovitukset ja soundit nojaavat tukevasti 1960- ja 1970-lukujen tuotannollisiin normeihin, kirsikkana kakussa on Bluebirdin lähes autenttinen sitar-soolo. Tähän kotikutoiseen ”vintage-sointiin” luo omituista kontrastia täysin synteettinen rytmiosasto, jonka vuoksi yleissointi jää nyanssien ja dynamiikan suhteen pannukakuksi, kyse kun ei ole varsinaisesti lo-fi -estetiikastakaan.
Kevätflunssaa poteva Jann Wilde vastasi muutamaan kysymykseen.
Mistä sait idean tehdä näinkin vanhakantaista ja sovinnaista musiikkia?
– Olen kuunnellut viime aikoina paljon 1970-luvun alun musiikkia, muun muassa The Beatlesin Let It Be- ja Abbey Road -albumeja, jotka varmasti kuuluvat levyllä. En halunnut megalomaanista tuotantoa, vaan tehdä rauhallisen levyn. Itse kappaleet eivät mielestäni ole kovinkaan erilaisia aikaisempaan nähden, koska se samanlainen popmaisuus on aina ollut niissä. Tällä kerralla kappaleet esitetään vain eri tavalla.
Olet tuottanut albumin itse ja se on äänitetty kotonasi. Soitat myös suurimman osan instrumenteista. Kuinka päädyit tällaiseen ratkaisuun?
– Halusin tehdä tällä kertaa asiat nopeasti. Levy on tehty parissa kuukaudessa. Minulla oli matkalaukussa oleva studio, eli MacBook, ja äänitykset on tehty pitkälti GarageBand-ohjelmalla. Se on tavallaan demo, joka ei ole kuitenkaan demo. Olen ollut aiemmin tuottamassa omia ja muiden artistien levyjä, ja usein ne ovat olleet epäonnistuneita jossain mielessä, mutta tämä on mielestäni onnistunut lähtökohtiin nähden.
Millä tavalla olosuhteet vaikuttivat lopputulokseen?
– Levystä tuli omaan korvaan rennon ja tuoreen kuuloinen. Levyä ei hiottu ja hinkattu yhtään, ja siksi siitä jäi hyvä maku. Toisaalta en tiedä, tarvitaanko kalliita studioita mihinkään, kun musiikkia voi tehdä nykyään huomattavasti mukavammin ja joustavammin. Seuraava levy tehdään kuitenkin taas suurella skaalalla, ja siellä on enemmän taas sitä rockia.
Mitä tavoitteita sinulla on artistina ja lauluntekijänä?
– Haluaisin tehdä omaa musiikkia mahdollisimman monipuolisesti, riippuen fiiliksestä, mutta riippumatta lajityypistä. Jonkun verran minulle on tullut tarjouksia, että kirjoittaisin biisejä myös muille artisteille. Enimmäkseen ne ovat tulleet omasta kaveriporukasta ja omilta tallikavereilta, mutta olisi myös hauska kokeilla jotain iskelmällisempää kamaa. Riihimäkeläinen tanssiorkesteri Jani & Jetsetters on esimerkiksi pyytänyt minua tekemään heille biisejä.
Teksti: Sami Nissinen