Kristo Laanti on suomirapin tärkeimpiä auteureja, toimi hän sitten Khid- tai DJ Kridlokk -nimen alla. Viime vuosina hän on pitänyt jonkinmoista taukoa, ja Hai on ensimmäinen albumityyppinen julkaisu sitten Paperi T:n kanssa tehdyn HBD RIP:n (2020).
Laannilla ei varsinaisesti ole ollut tarvetta muuttaa tyyliään. Khidinä hän on itsetutkistelevampi, DJ Kridlokkina hän leikittelee gangstakuvastolla, mutta samasta paikasta se kaikki tulee, ja tunnistettava flow ja soundi säilyvät. Hänellä on yksi koko nykyisen suomalaisen populaarimusiikin omaperäisimpiä ääniä, ja Hailla se on parhaassa terässään. Hitto miten tätä onkin ollut ikävä.
Kridlokk-musiikin magia rakentuu kaiken hiphopin peruspilareille: räpille ja taustoille. Niistä Laanti onnistuu kerran toisensa jälkeen rakentamaan saumattoman kokonaisuuden. Jumittavissa taustoissa on tilan tuntua ja mielettömästi puolihuomaamattomia yksityiskohtia ja oivaltavia sampleja. Yhdistettyinä synkkäsävyiseen, monotoniseen resitointiin ne tuottavat hypnoottisen vaikutelman. Hain teksteihin ja äänimaisemiin voi upota.
Ja meri ja sen pintansa alle kätkemät vaaralliset asiathan levyllä ovatkin jonkinlainen teema. Metaforassa Kridlokk itse on se hai: muinainen, yksinäinen ja vaarallinen toinen, joka valmistautuu hyökkäykseen kaikkea pinnan päällä olevaa turhaketta vastaan. Älä mene känniselle Tallinnan-risteilylle, saatat kuolla.
Mielikuvamaailman toinen osa on lähiö, joka tuntuu Kridlokkin kuvaamana dystooppiselta mutta autiolta paikalta: päänsisäiseltä paikalta. Kridlokk ei ole menestyksellään juhliva gangsta, vaan vaikuttaa todellisuudessa, siellä, missä ”kädet haisee viiden sentin kolikoilta”.
Taustojen ja flow’n täydellisestä yhteispelistä, mielettömistä assosiaatioketjuista, populaarikulttuuriviitteistä ja täysin omaperäisistä kelailuista rakentuu kestokuuntelussa yksi suomiräpin parhaita kokonaisuuksia koskaan.
”Jossain kaukana kaikuu FM-radiost hätäsignaalei, DJ Kridlokkin biisei / Mee sinne.” Suosittelen tottelemaan tätä komentoa.
