Mikko Joensuu murtautuu ulos itsestään – Amen 2 on levytrilogian mestariteos

Mikko Joensuu
Amen 2
Svart

Uskonnollisuus, vakavuus, kunnianhimo, kauneus. Niistä on Mikko Joensuun säveltaide tehty. Siitä, että mietitään asioita, harkitaan kuukausien tai jopa vuosien ajan, mitä ja miten tehdään. Rakennetaan albumisarja, joka hakee vertaistaan suomalaisessa musiikissa.

Trilogian mittaiseksi kasvaneen debyyttialbumiprojektinsa toisessa osassa Joensuu on kulkemassa kohti valoa. Se kuuluu aikaisempaa elämänmyönteisempinä sanoituksina ja valtamerten kokoisiksi kasvavina sovituksina, kuin omaan ahdistukseensa käpertynyt ihminen olisi lopulta murtautumassa ulos itsestään – tai päästämässä irti jumalasta.

Paljon on siis toisin.

Amen-sarjan ensimmäinen osa, keväällä julkaistu Amen 1, oli pakahduttavan kaunista country-folkia, jonka puhdas tuotanto ja synkät lyriikat loivat täydellisen vastaparin toisilleen. Ykkösosan musiikki tosin rakentui kitaran, jousien, pianon ja pedal steelin varaan niin dogmaattisesti, että kokonaisuus kuulosti kiireisinä hetkinä liiankin tasapaksulta – varsinkin, kun Joensuu on melodiankuljettajana maltillinen. Tulkitsijana hänellä on kuitenkin poikkeuksellinen taito kuulostaa siltä kuin hän tarkoittaisi sydämestään jokaista laulamaansa sanaa. Koska hän mitä suurimmalla todennäköisyydellä tarkoittaa.

Tulkitsijana hänellä on kuitenkin poikkeuksellinen taito kuulostaa siltä kuin hän tarkoittaisi sydämestään jokaista laulamaansa sanaa.

Mutta jos Amen 1 nousi normaaliuden yläpuolelle Joensuun vilpittömän tulkinnan ansiosta, nyt hän on monin paikoin tehnyt lauluäänestään yhden instrumentin muiden joukossa, eli työntänyt itseään taka-alalle. Albumin soitinkirjo onkin laaja ja yllättävä: kaikuisat särökitarat, yliajetut rumpukompit, jouset, huilut, kuorot ja paikoittaiset synapörpötykset risteilevät levyn moniminuuttisten sävellysten tukena tavalla, jota ei edellisen levyn jälkeen olisi osannut ennustaa. Joensuu 1685 -bändin tehokeinona tutuksi tullut musiikillinen jumituskin on vahvasti läsnä: kahdeksan laulun mittainen albumi kestää kaikkiaan 76 minuuttia. Toki levyllä on myös pianovetoisia gospel-paloja, aikaisempaan verrattuna toisenlaisessa muodossa tosin.

Melodiat on paikoin kätketty ylitse vyöryvän äänen sekaan, mutta siellä ne ovat, soinnillisina ja tarttuvinakin.

Silti Amen 2 on pohjimmiltaan poplevy. No One Knows kuulostaa jopa yllättävän paljon 80-lukulaiselta U2:lta, lopun hämmentävää särösuttua lukuun ottamatta. There Used To Be A Darkness olisi melodiansa ja jyräävän tanssikomppinsa puolesta mallikelpoinen indiehitti, jos ei olisi 11 minuuttia pitkä. Ja levyn avausbiisi, gospel-paisutus Drop Me Down voisi toisessa yhteydessä hyvinkin sopia uskonsa kanssa painivan amerikkalaisen hittiartistin albumiraidaksi. Melodiat on paikoin kätketty ylitse vyöryvän äänen sekaan, mutta siellä ne ovat, soinnillisina ja tarttuvinakin.

Kysymys kuuluukin, mihin Mikko Joensuu aikoo Amen 2:n kaltaisen mestariteoksen jälkeen albumisarjaansa kuljettaa? Palaako hän trilogian viimeisessä osassa akustiseen ilmaisuun – vai suuntaako eteenpäin, kohti vielä isompaa ja mystisempää? Levyn päättävän I Gave You Allin kymmenen minuutin mittainen, tunnelmaltaan hieman uhkaavaksi käyvä outro kysyy enemmän kuin vastaa.

Varmaa on vain se, että Mikko Joensuun matkasta on mahdoton hypätä pois, kun on kerran noussut kyytiin.