NIGHTBIRD: Nightbird

Jaa Facebookissa
Nightbird artwork webb

Vaikka kyseessä on taiteilijanimeä Nightbird käyttävän Anna-Stina Jungerstamin debyyttialbumi, artisti on jo vanha tekijä: hän vaikutti Ruotsissa yhtyeessä Mud Walk ja tämäkin levy on äänitetty jo vuonna 2014 Tukholmassa. Laulaja-lauluntekijä on kuitenkin suomalainen, vaikka sitä ei levyltä huomaa: musiikki on universaalia ja sen kieli englanti, jota Nightbird käyttää sujuvasti.

Jälki on vaikuttavaa, enimmäkseen folk-tyyliä, joskin Worn-out Bluesin mukana olevalla toisella, slide-kitaran säestyksellä esitetyllä alkuperäisversiolla vieraillaan sujuvasti suistomaalla. Levyllä on käytetty muitakin soittimia kuin Nightbirdin akustinen kitara, mutta maltillisesti ja hyvällä maulla. Tuottajat ovat saaneet levystä intiimin kuuloisen.

Laulajan ääni on vahva ja ilmaisukykyinen – vaikka kyseessä onkin nuorehko artisti, äänestä kaikuu elämänkokemusta, se on tosiaan ”suuri”, kuten toinen tuottaja Katharina Nuttall sitä kuvaa.

Viimeisenä biisinä löytyy kannessa mainitsematon, kotioloissa pianolla soitettu laulu, jonka taustalla kuuluu hälytysajoneuvon sireeni ja ilmeisesti keinutuolin narahduksia. Laulu korostaa osaltaan levyn tiettyä kotikutoisuutta.

Ei mitään hittiradiokamaa, mutta lupaava debyytti ja sopivaa kynttilänvalomusiikkia vielä pimeisiin iltoihin.

Antti Marttinen
Arvio julkaistu Soundissa 1/2016