NOEL GALLAGHER’S HIGH FLYING BIRDS: Noel Gallagher’s High Flying Birds

Arvio julkaistu Soundissa 10/2011.
Kirjoittanut: Sami Nissinen.

15 vuotta sitten Noel Gallagherin elämä oli yhtä superlatiivia. Oasis oli brittiläisten ja brittimielisten mielestä maailman paras bändi, Noel oli maailman paras biisintekijä, pikkuveli Liam oli paras laulaja ja niin edelleen.

Arvio

NOEL GALLAGHER’S HIGH FLYING BIRDS
Noel Gallagher's High Flying Birds
Universal

15 vuotta sitten Noel Gallagherin elämä oli yhtä superlatiivia. Oasis oli brittiläisten ja brittimielisten mielestä maailman paras bändi, Noel oli maailman paras biisintekijä, pikkuveli Liam oli paras laulaja ja niin edelleen. Oasiksen parilla ensimmäisellä albumilla viehätti niiden aggressiivinen ja täyteläinen sointi, bändin arrogantti asenne sekä helppotajuiset ja tarttuvat, hyvät biisit, joita pystyi hoilaamaan tuhdimmassakin kuosissa. Myöhempien albumien myötä kävi selväksi, että erityisesti biisintekijänä vanhempi Gallagher oli liian rajoittunut, pakkomielteisiinsä ja kaavoihinsa kangistunut, jotta Oasiksen voittokulku olisi voinut jatkua.

Keskitempoista The Beatles -pastissia tyrkkää tälläkin kertaa. Jos jotain uutta ilmaisusta haluaa mikroskoopilla etsiä, löytyy useammasta kappaleesta music hall -tyyppisiä torvisovituksia, yksi brittipop-klisee sekin.

Soololevyn avaava Everybody´s On The Run on erehdyttävästi Oasiksen kuuloista matskua. Sointi on upottava runsaine viuluineen. Noelin ääni kuulostaa energiseltä ja leppoisalta samanaikaisesti. Dream Onilla hän palaa (What’s The Story) Morning Glory? -hittilevyn (1995) tunnelmiin. AKA… Broken Arrow on hanakin yritys toisintaa Worderwall. Päätösraita Stop The Clocks on Hey Jude -tyypin huudatus, joita on sankarimme toimesta kuultu liian moneen kertaan.

Teksteistä on turha etsiä syvällisempiä mietteitä, sillä ne ovat tuttua diibadaabaa. Naiivi (I Wanna Live In A Dream In My) Record Machine kuvastaa levyn luonnetta osuvasti. Noel haluaa elää kuplassa, keltaisessa sukellusveneessään, jossa hän on kapteeni ja miehistä mahtavin.

Noel Gallagher’s High Flying Birds -levy on soinniltaan pulska ja täyteläinen mutta vailla särmää, konservatiivinen. Tyypilliseen tapaansa Gallagher toistaa itseään ja pitkittää biisejään turhaan. Loputtomat kertosäkeiden toistot pistävät vihaksi.

Peribrittiläisen kierrätysmusiikin ei tarvitse olla tylsää. Ovathan tämän osoittaneet esimerkiksi Paul Weller ja Elvis Costello useaan otteeseen. Noel Gallagher on kaukana mainittujen herrasmiesten suvereniteetista.

Lisää luettavaa