Kukapa muukaan Soundin 6/26 kannessa voisi komeilla kuin Eppu Normaali? Tämä suomirockin jättiläinen paketoi uransa esiintyvänä yhtyeenä tämän kesän aikana, joten nyt jos koskaan on sopiva hetki julkaista pitkä ja kattava Eppu-artikkeli. Ari Väntäsen toimittamassa haastattelussa yhtyeen jäsenet kertovat mietteitään Eppujen uran alkuajoista, menestyksentäyteisestä 1980-luvusta sekä myöhempien aikojen seikkailuistakin. Tämä onkin ihan kulttuurihistoriallisesti merkittävä haastattelu, sillä se saattaa hyvinkin olla lajissaan viimeinen, mitä Eput koskaan antavat. Ja mitä siinä sanotaan? Lue alempaa lyhyt katkelma pidemmästä kokonaisuudesta, loput löytyvät 18. kesäkuuta ilmestyvästä lehdestä!
Eppu Normaalilla on synttärit, mutta kukaan ei muista tarkalleen, mikä päivä mahtaa olla kyseessä. Joka tapauksessa oli elokuu 1976 ja syyslukukautta takana ehkä viikko, kun Mikko Saarela riensi välitunnilla kavereidensa luo kertomaan tärkeää asiaa.
– Mikko oli juuri nähnyt Mel Brooksin elokuvan Young Frankenstein [1974], kitaristi ja säveltäjä Pantse muistelee. – Mikael Wiik oli kääntänyt nimen Abby Normal muotoon Eppu Normaali. Saarela oli keksinyt, että siinäpä on Heimo Hämähäkki -yhtyeellemme uusi hieno nimi.
Eppu Normaali soitti ensimmäisen keikkansa Tampereen Gorillassa tammikuussa 1977. Lavatouhu oli vallatonta mutta ei aivan punkkia, koska bändi ei ollut vielä nähnyt Ramonesia keikalla. Tilanne korjaantui Martin syntymäpäivänä 17. toukokuuta, kun amerikkalaisyhtye soitti Tampereella.
– Palasimme Ramonesin keikalta aikamoisen innostuksen vallassa, laulaja ja sanoittaja Martti sanoo. – Saarelan mielestä meidän ei tarvinnut tehdä omia biisejä, koska Ramones oli jo tehnyt kaikki hyvät. Pantse oli asiasta hieman eri mieltä. Ja kohta oli Saarelakin. Se oli onnekas hetki tulla bändinä maailmaan, koska maailma oli muuttumassa.
Punk loi Eppuihin itseluottamusta. He eivät olleet instrumenttien mestareita, mutta innostuivat soittamisesta entistä enemmän. Ja toisin kuin aiemmin, kukaan ei enää naureskellut heille.
– Me innostuttiin punkista eri tavalla kuin muut, Pantse huomauttaa. – Melkein kaikki pitivät sitä yhteiskunnallisena juttuna, mutta meille punk oli puhtaasti musiikkia. Energia, yksinkertaistaminen ja raikkaan vapaa itsensä ilmaiseminen innoitti meitä. Minun ja Martin ensimmäinen yhteinen biisi Teen sinusta muusia kuulosti punkilta, mutta siinä ei ollut yhteiskunnallista sanomaa. Kyllä sitä sitten ihmeteltiinkin, että miksi Eput ei osaa suhtautua asioihin tosissaan.
– Sellaisiakin kommentteja kuultiin, että rockmusiikissa ei saisi olla ollenkaan huumoria, Martti jatkaa. – Meille selvisi aika nopeasti, että kapeakalloinen kiihkoilu ei ole meidän juttu. Kyllähän Saarelan Mikko kirjoitti myös kantaa ottavia tekstejä, mutta kieli poskessa, eikä se saavuttanut meissä muissa mitään kaikupohjaa.