Jopas alkaa levy sykähdyttävällä tavalla. Pelkkä naisääni kiirii ilmassa, kaihoten ja paljaana. Melodia on tuttu, se on ollut sitä jo satoja vuosia, ja kuitenkin Liian aikaisin -laulussa on tuoretta voimaa. Sama vaikutelma leikkaa läpi Yonan toisen albumin. Kansanmusiikin, jazzin, laulelman ja iskelmän sävyjä yhdistelevässä musiikissa on tutunoloisia kaikuja, mutta etenkin tämän päivän äänimaisemassa Yonan orgaaninen runosieluisuus tuntuu äärimmäisen raikkaalta ja tervetulleelta.
Liikkuvat Pilvet -orkesterin upeasti säestämä laulaja-lauluntekijä liikkuu harvaan kansoitetulla vyöhykkeellä, josta on näköyhteys paitsi popin ja rytmimusiikin maailmaan myös kirjallisuuteen, teatteriin ja muihin kaunotaiteisiin. Yona ei kaihda teksteissään runollisia kielikuvia, eikä sovituksissa epäröi astua sovituksissa dramaattisen puolelle. Vahva riskimomentti tekee Vaikenen laulaen -albumista laulajattaren kiitettyä ja palkittua Pilvet liikkuu, minä en -debyyttiäkin (2010) vahvemman kokonaisuuden.
Vahvoilla emootioilla pelaava levy voisi hyvin upota tekotaiteellisuuden suohon. Näin ei kuitenkaan käy. Ajoittain hyvinkin hauraasti tietään etsivät melodiat säilyttävät jännitteensä ja naivistiset kielikuvat luovat koko levyn ylle hienon taianomaisen tunnelman.