Göteborgin rokkikone Bombus saapuu esiintymään Suomeen – Helsingissä jyrähtää ensi keväänä

4.7.2026 17:59

Vuonna 2008 perustettu Bombus on ennättänyt urallaan keikkailemaan muun muassa Clutchin, Danko Jonesin, Graveyardin ja Monster Magnetin matkassa. Nyt ruotsalaisorkesteri on suunnittelemassa viidennen albuminsa julkaisemista, ja tämä vie yhtyeen luonnollisesti taas tien päälle. Rundi tuo bändin myös Suomen kamaralle.

Bombus esiintyy Helsingin On the Rocksissa 21. toukokuuta. Konsertin pääsyliput ovat jo myynnissä, ja hintaa lipuilla on sellaiset 25 euroa. Ennakkomyynnin hoitaa Tiketti.

Tässä vielä hieman totuuden sanaa, mikäli kaipaat muistutusta Göteborgin ihmeen meiningeistä:

Youtube video