Hälyttäviä uutisia maailmalta: Neil Young on ilmeisesti vakavasti sairas

5.4.2017 23:09

Nyt alkaa Neil Youngin tilanne kuulostaa hivenen huolestuttavalta. Youngin edellinen albumi Peace Trail kyllä julkaistiin niinkin hiljattain kuin viime joulukuussa, mutta muuten mies on pysynyt pois valokeilasta hetken aikaa. Täksi vuodeksi suunniteltu Australian-kiertue peruttiin tuntemattomasta syystä, eikä artistille ole buukattu nyt lainkaan esiintymisiä.

Nyt Twitterissä tiedotetaan, ettei 71-vuotias Neil Young vihikään Pearl Jamia Rock and Roll Hall of Fameen, kuten alun perin oli sovittu. Syyksi peruutukselle kerrotaan tarkemmin määrittelemätön sairaus. Vihkimisseremonian hoitaa 7. huhtikuuta Youngin sijaan David Letterman.

Mikä Youngia vaivaakin, se lienee jotain sangen häijyä, sillä kevyin perustein mies tuskin jättäytyisi tästä tehtävästä sivuun. Youngilla ja Pearl Jamilla on pitkä yhteinen historia – osapuolet esittivät jo vuonna 1993 Youngin Rockin’ in the Free Worldin MTV Video Music Awardsissa.

Paranemisia sinne jonnekin Mr. Youngille, toivottavasti ei ole mitään todella vakavaa sattunut.

Lisää luettavaa