Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band julkaistiin 50 vuotta sitten – Tiesitkö nämä kymmenen knoppia The Beatles-klassikosta?

1.6.2017 14:56

Rakkauden kesää tahdittanut The Beatlesin kahdeksas studioalbumi Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band on yksi popmusiikin merkkipaaluista ja Beatlesin tunnetuimpia levyjä.

Levy äänitettiin George Martinin johdolla Abbey Road -studiossa Lontoossa. Urakka alkoi marraskuussa 1966 ja päättyi huhtikuussa 1967. Sgt. Pepper’s myi ilmestyessään huimat kaksi ja puoli miljoona kopiota kolmessa kuukaudessa – ja ilman ainoatakaan singlejulkaisua. Sgt. Pepper’s on Beatlesin kaupallisesti menestynein albumi ja sitä on myyty maailmalla tähän päivään mennessä noin 32 miljoonaa kappaletta.

Vaikka levystä on eri lähteiden mukaan julkaistu ensimmäiset painokset jo toukokuun lopussa, levyn virallisena vuosipäivänä pidetään kesäkuun ensimmäistä. Levyn julkaisusta on näin ollen tullut kuluneeksi päivälleen 50 vuotta! Sen kunniaksi muun muassa Abbey Road -studion edustalla oleva suojatie (jota Lennon, McCartney, Harrison ja Starr ylittävät Abbey Road -albumin kannessa) on maalattu Sgt. Pepper’s -levyn kannen värein (kuva artikkelin lopussa).

Kaivahan siis levy hyllystä (tai jos et kyseistä albumia satu omistamaan, niin Spotify auttaa), laita soimaan ja tutustu keräämäämme 10 triviatiedon listaan. Montako knoppitietoa tiesit ennestään?

1) Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Bandin kansi on yksi populaarimusiikin ikonisimpia, ja sille ovat tehneet kunniaa lukuisat tahot (esimerkiksi Simpsonit). Kannen suunnittelivat Peter Blake ja Jann Haworth Paul McCartneyn luonnostelman perusteella. Tuon ajan levyjen kansien budjetti pyöri jossain 50 punnan tietämillä, mutta Sgt. Pepperin kannet maksoivat lähes 3 000 puntaa.

2) Levyn kannessa on yhteensä 57 valokuvaa ja 9 vahanukkea esittämässä näyttelijöitä, urheilijoita, tieteilijöitä sekä George Harrisonin toiveesta intialaisia yoga-guruja. John Lennonin toive ei sen sijaan mennyt läpi – hän halusi kanteen mukaan Jeesuksen ja Adolf Hitlerin.

Paul McCartney kertoo yhtyeen lähestyneen levy-yhtiön vaatimuksesta kanteen tulevia henkilöitä kirjeitse ja kysyneen lupaa käyttää heidän kuviaan levyllä. McCartneyn mukaan kaikki suostuivat ilman muuta – paitsi yksi The Bowery Boys -tv-sarjan näyttelijöistä, joka halusi rahallisen korvauksen. ”Totesimme, että eiköhän meillä ole jo tarpeeksi ihmisiä mukana ja tiputimme hänet pois”, McCartney muisteli.

3) Levyä pidetään yhtenä ensimmäisistä popmusiikin konseptialbumeista. Sellainen se ei yhtyeen mukaan kuitenkaan ole. Lennon kommentoi haastattelussa vuonna 1980: ”Muutamaa yhteenkuuluvaa kappaletta lukuun ottamatta kappaleet voisivat olla millä tahansa muulla Beatles-albumilla, eivätkä ne liity luomaamme Sgt. Pepper -hahmoon.”

4) Mikä tai kuka sitten on Sgt. Pepper? Hän on Paul McCartneyn keksimä hahmo, joka johtaa kuvitteellista Lonely Hearts Club Band -yhtyettä. McCartney visioi levyn olevan Beatles-levyn sijaan tämän keksityn bändin levy, mikä antaisi yhtyeelle vapaammat kädet kokeilla uusia musiikillisia uria. Beatles oli tässä vaiheessa tympääntynyt keikkailuun eikä Sgt. Pepperiä äänittäessä huolehdittu siitä, ovatko kappaleet toteutettavissa livenä.

5) Lucy In The Sky With Diamonds -nimen huhutaan viittaavan LSD-huumeeseen. Vaikka kappale onkin psykedeelinen ja sen sanoitukset ovat ottaneet vaikutteita Lewis Carrollin Liisa Ihmemaassa -tarinoista, McCartney on kuitannut huumeviittaukset tahattomina. Lennonin mukaan kappaleen nimi tulee hänen nelivuotiaan Julian-pojan piirrustuksesta.

6) Eivätkä (väitetyt) huumeviittaukset rajoitu ainoastaan edellä mainittuun kappaleeseen. BBC laittoi monia levyn kappaleita soittokieltoon niiden arveltujen huume- ja seksiviittauksien takia. Esimerkiksi Being For The Benefit For Mr. Kite! -kappaleen lyriikoissa mainitaan Henry the Horse, joka erään tulkinnan mukaan tarkoittaa huumediileriä (Henry ja hevonen tai hepo ovat molemmat slangisanoja heroiinille), ja Fixing A Holen on tulkittu kuvaavan heroiinin käyttöä.

7) John Lennon nappasi nimen Being For The Benefit For Mr. Kite! -kappaleeseen Pablo Franque -sirkuksen mainoksesta vuodelta 1843. Lennon oli ostanut mainoksen antiikkiliikkeestä Strawberry Fields Forever -kappaleen videon kuvauspäivänä.

8) Lennon sai inspiraation Good Morning Good Morning -kappaleeseen Kellogg’s -muromainoksesta.

9) Ennen levyn julkaisemista Beatles vei valmiin albumin Chelseaan amerikkalaisen laulajan Mama Cassin luokse. Yhtye herätti naapuruston eräs päivä aamukuudelta luukuttamalla levyä avoimien ikkunoiden eteen asetetuista kaiuttimista. Yhtyeen silloinen lehdistöagentti Derek Taylor muistelee, ettei kukaan naapureista tullut vaatimaan soiton lopettamista, vaan kaikki jäivät kuuntelemaan ennen julkaisematonta Beatles-materiaalia.

10) Jimi Hendrix Experience aloitti 4. kesäkuuta konsertin Lontoossa soittamalla levyn nimikkoraidan – joka oli julkaistu vain kolme päivää aiemmin. George Harrison ja Paul McCartney olivat paikalla tuona iltana. McCartney pitää sitä yhtenä uransa suurimpana kunnianosoituksena.

Lisää luettavaa