SOUNDI 05 / 08

29.5.2008 10:03

KATARA

www.katara.fi

Tällainen tyyli tässä maassa tunnutaan hallitsevan: raskasta riffi­rockia suomenkielisillä ahdistus­sanoituksilla ja rankalla äijä­laululla. Popimmillaan Katara on jossain Maj Karman liepeillä, ­äkkiväärimmillään lähestytään jo Brussel Kaupallisen reviiriä. Omaa ilmettä tuo, ja bändin soundia värittää mukavasti koskettimet, joille annetaan välillä runsaastikin tilaa. Katara on yksi mielenkiintoisimpia tämän tyylin bändejä, mitä demotasolla on vastaan tullut. Ennen kaikkea se johtuu yhtyeen kunnianhimosta lisätä perusrunttauksen sekaan erikoisempia kikkoja – tahtilajimuutoksia ja yllättäviä osia. Katarassa viehättää myös skaalan venyttäminen popin suuntaan, sillä etenkin kertosäkeissä on maltettu panostaa melodioihin.

Teemun laulu toimii raskaammassa menossa hyvin, mutta melodisemmissa kohdissa ärjymisestä kuitenkin tulee paikoin hieman tingattu fiilis. Uusiaika-kappaleen mainio kertosäe ja Minä olen tien yllättävän 60-lukulainen väliosa osoittavat, että laulutaitoa löytyy tarvittaessa myös puhtaaseen melodiseen lauluun.

Vaikka bändissä on värikkyyttä ja särmää, olisi lisävaihtelulle tarvetta näiden kolmen biisin ajan. Kunkin biisin peruspaahtovaihde tuntuu menevän melko samalla tempolla ja tatsilla. Toisaalta jotkut tyyliloikat tuntuvat ehkä luonnottomankin suurilta. Hyvällä mallilla Katara siis on, mutta pientä fokusointia ja harkintaa kokonaisuus vielä kaipaa.

Kataran kitaristi Juha Tiensuu vastaili Demoefektin kysymyksiin.  Milloin Kataran tarina alkoi ja oliko starttausvaikeuksia?

– Kataran syntyhetkenä voidaan pitää kesää 2006. Katara perustettiin edellisen bändimme raunioille kokoonpanon pysyessä samana roolituksien ja tyylisuunnan muuttuessa. Halusimme aloittaa puhtaalta pöydältä. Edellisen yhtyeemme suurin kompastuskivi oli laulujen toimimattomuus, joten lauluvastuu siirtyi minulta Teemulle ja Samille. Samalla tyylisuunta muuttui huomattavasti rankempaan ja aggressiivisempaan suuntaan.

Missä vaiheessa yhtyeen tyyli kiteytyi? Onko tyyli jo vakiintunut, vai onko muutoksia suunnitelmissa?

– No alku oli vähän semmoista hakuammuntaa, kokeilimme äänitellä eri juttuja ja yritimme tehdä niihin toimivat laulut. Kun laulut saatiin toimimaan, suunta oli selvä. Vähän kerrassaan ollaan ehkä menty rankempaan suuntaan, mutta tyyli on sinällään vakiintunut. Mitään radikaaleja muutoksia ei siis näillä näkymin ole luvassa.

Katara on perusluonteeltaan rankka bändi, mutta ette selvästi vierasta popelementtejäkään. Voisitteko kuvitella tekevänne vaikka akustisen popbiisin?

– Never say never. Olemme itse asiassa äänittäneetkin akustisen pop-kappaleen, mutta sitä tuskin tullaan koskaan Kataran nimissä julkaisemaan. Tällä hetkellä sellainen ei vain sovi muun materiaalin sekaan. Musiikissamme risteytyvät monet eri elementit ja lähtökohtamme onkin se, että musiikki määritelköön genren eikä päinvastoin.

Koskettimet ovat ehkä yksi tärkeimpiä seikkoja Kataran persoonallisuudessa. Ovatko ne olleet mukana alusta saakka?

– Kyllä ovat. Niille on jäänyt reilusti tilaa, koska bändissä on vain yksi kitara. On itse asiassa hyvin vaikea kuvitella Kataraa missään muussa kuin nykyisessä kokoonpanossa. Olemme soittaneet yhdessä seitsemän vuotta, joten jokainen on kyllä ehtinyt löytämään oman paikkansa bändissä.

Mikä on ollut yhtyeen tähänastisen taipaleen paras hetki?

– Kyllä se on tämän Rautaa ­rajalle -demon ilmestyminen. Se on kuitenkin tehty ja toteutettu sataprosenttisesti omin avuin ja pidämme sitä varsin onnistuneena demonstraationa bändimme nykykunnosta.

Millä osa-alueella Kataralla on eniten kehitettävää?

– Ehdottomasti keikkaosastolla. Livekuntomme varmasti kestää vertailun, mutta biisejä alkaa vasta nyt olla tarpeeksi kokonaiseen settiin. Tarkoitus onkin nyt satsata keikkailuun ja saada sitä kautta lisää näkyvyyttä bändille. Olemme edenneet aika hitaasti, koska Juha on viimeiset neljä vuotta opiskellut Turussa muun bändin pitäessä majaansa Keravalla.

Minkä bändin kanssa lähtisitte mieluiten Suomen-kiertueelle? Perustelut?

– Vaihtoehtoja on kieltämättä monia, mutta vedetäänpä tämmöinen ässä hihasta kuin Maj Karma. Todella kova bändi, jolla on oma tinkimätön tyylinsä ja mieletön energia varsinkin keikoilla. Olisi kieltämättä mahtavaa päästä soittamaan sellaisessa seurassa.

MUUT KATSASTETUT

ZIPPITY DOODAH
Jossain varsinaissuomalaisilla sokeripelloilla huolella kypsytelty Zippity Doodah yllättää tällä näkemyksellisellä ja tyylikkäällä ep:llä. Viiden naisen muodostama rockbändi panostaa vähintään yhtä paljon tunnelmaan kuin vauhtiin, mikä on sikälikin viisas ratkaisu, että mitään virtuoosimaista instru­menttien hallintaa levyllä ei kuulla. Sen sijaan etenkin Heidin niukka rummutus vakuuttaa silkalla tyylitajullaan.
Tämän maan naisbändeistä Zippity Doodah sujahtaa jonnekin Branded Womenin ja Micragirlsin puoliväliin – siis tyylikästä ja tunnelmallista, mutta mukavan rujoa. Pehmeänkäheää ääntään rohkeasti käyttävä Anu on yksi vaikuttavimpia vähään aikaan kuulemiani uusia kotimaisia naislaulajia. Kitaroihin on kaivettu mahtavan mureita säröjä, mutta hieman mielikuvituksetonta kitarointi muuten on.
Biiseistä We Want You ja Fortune Teller toimivat hyvin, joskin kummassakin olisi pituuteensa nähden tiivistämisen ja selkeyttämisen varaa. Holy Waterista jää jotenkin epämääräinen kuva – säkeistö horjuu, eikä kertsi lähde rokkaamaan niin kuin tarkoitus ilmeisesti olisi. Ep:n sovituksissa on kunnianhimoisia ideoita, mutta toteutus jää toisinaan kiinni bändin kulmikkaan kömpelöstä soitosta. Toisaalta bändin vahvuus on juuri se teknisille taidoille kintaalla viittaava rockin roiskinta.

NANCY
www.portraitofnancy.com
Kunnianhimoista ja taidolla toteutettua brittihenkistä alternativerockia soittava Nancy jättää toisella demollaan vakuuttavan vaikutelman. Mukavan röyhkeä ja rohkeasti kiemurteleva tyyli on hallussa, eikä toteutus jää kiinni soitto- tai laulutaidoista. Viitekehys kurottaa jonnekin Placebon ja toisaalta 70-lukulaisen progen väliin.
Biisitasolla ideat eivät ole vielä kehittyneet valmiiksi, ja kaikki demon biisit jättävät hajanaisen vaikutelman. Lukuisista koukeroista huolimatta selkeää tarttumapintaa ei synny. Sovitusten tiivistämisellä, hiukan tarkemmin harkitulla tyylillä ja muutamalla tarttuvalla kertsillä Nancy nousisi selkeästi toiselle tasolle. Varsin lupaavaa kuitenkin.

DAWN DELAYED
www.dawndelayed.com
Tunnelmapop on vaativa laji siinä mielessä, että yleensä haettu tunnelma on raukeanpuoleinen ja silloin on suuri vaara lipsahtaa unettavan puolelle. Dawn Delayedista on kuitenkin melko turha lähteä mitään yawn-vitsejä murjomaan, sillä bändi on hionut ilmaisunsa hyvään terään. Laulajan ääni on sopivan kuulas ja lausunnastakaan ei pääse moittimaan.
Maalailevasta brittipopista perustansa valava helsinkiläisbändi luottaa kauniiseen, isoksi kasvavaan soundiin ja melodioihin. So Free kalskahtaa Cure-tyyppisen goottipopin puolelle, mutta muuten yleissävy on ennemminkin ylevä kuin masentava. Erityisen hienoa on se, ettei Dawn Delayed tyydy tekemään ”vain” herkkiä ja kauniita tunnelmia, vaan musiikissa on komeaa jylhyyttä. Ehkä kuitenkin kaipaisin vielä lisää säröä ja soundipoliittista riskinottoa.
Kerrasta nämä biisit eivät jää päähän, eikä se varmaan ole tarkoituskaan, mutta tunnelma vetää mukaansa heti ja houkuttelee lisäkuunteluihin. Tällä kertaa ehkä kaikkein hienoin melodia on saatu Drifting Further Apartin kertosäkeeseen.

DIAN
www.dianband.net
Oululaisen Dianin viidennen demonäytteen avausraita Here & Now on kaikin puolin todella mallikas voimapopbiisi, jossa viehättää tarttuvan sävellyksen ohella vilpittömän hyväntuulinen meininki. Melankolisempi ja suurieleinen Zero am vie ajatukset enemmän jenkkityylisen, raskaamman puoleisen kitararockin pariin. Sekin toimii hyvin, joskin sen äärellä Dianista jää persoonattomampi kuva.
Bändin taidot tulevat ilmi viimeistään siitä, miten molemmat biisit on viimeistelty pienillä, mutta oleellisilla sovitusjipoilla. Ne luovat tärkeän vaikutelman siitä, että kaikki on viimeisen päälle harkittua. Jannen laulu kulkee sävykkäästi ja luontevasti, ja bändin soitosta kuulee vuosien soittohistorian luoman yhteenhitsautumisen. Erittäin hyvä taidonnäyte, ja jos yhtä hyvää materiaalia on kertynyt tarpeeksi, olisi Diania mielenkiintoista kuulla vaikka pitkäsoiton mitassa.

VÄÄRÄT KAVERIT
On hienoa, kun tutuista perusaineksista saadaan luotua jotain poikkeuksellisen hyvin toimivaa ja vielä oman näköistä. Helsinkiläisen Väärät kaverit -yhtyeen aikuiseen makuun tehty reipas suomirock ei ole genrenä mitään mullistavaa, mutta yhtye saa taitettua hommaan selkeän oman kulman. Näillä neljällä biisillä näyttäytyy melko värikäs poppoo, joka jaksaa etsiä kuhunkin biisiin yksilöllisiä ratkaisuja.
Tärkein syy siihen, miksi yhtye vakuuttaa on kuitenkin biisit. Sanoituksissa on aidon tuntuista tarinointia, hyvän kuuloisia rivejä ja kertosäkeissä tarttuvuutta. Bändi soittaa varmasti ja rennosti, ja laulajalla on itseään korostamaton, mutta sopivan eläytyvä tyyli. Selkeästä osaamisesta ja materiaalin laadukkuudesta huolimatta Väärät kaverit näyttäytyy hieman harmaana ja kasvottomana. Pieni lisäsärmä ja riskinotto korjaisi asiaa varmasti.

JAMROD
www.jamrod.com
Näitä espoolaisjannuja ei voi ainakaan syyttää yrityksen puutteesta. Neljän vuoden aikana on syntynyt jo viisi demoa, joilla yhtye on jalostanut poprockiaan itsevarmemmaksi. Jamrodin tämän kertainen kahden biisin näyte ei oikeastaan muuta aiempaan mielikuvaa miksikään: bändin Foo Fighters -tyylinen, tarttuviin kertosäkeisiin tehonsa perustava rock toimii mallikkaasti, mutta vieläkään homma ei ole edennyt sitä ratkaisevaa askelta pidemmälle. Vaikea veikata, tuleeko yhtye pääsemään seuraavalle tasolle, sillä vaikka tarttuvia biisejä todistetusti löytyy, on bändin karisma lopulta hieman haalea. Potentiaalia löytyy, sillä Jussin laulu toimii uskottavasti ja bändi soittaa tanakasti, mutta se elintärkeä oma juttu ei riittävän selkeästi tule läpi. Satellite on kyllä hieno biisi, joten onnea matkaan edelleen!

COMBOVER
www.myspace.com/comboversounds
Kaljunpeittokampauksesta nimensä napannut helsinkiläiskolmikko viehättää melodioihin pääpainon laittavalla, mukavan pakottomalla popillaan. Vaikka toteutus on vielä karhea, kuulee demosta kuitenkin selkeästi Comboverin kunnianhimon ja näkemyksen. Biisit rullaavat eteenpäin vaivatta, ja lisäksi niihin on ripoteltu sopivasti lisämielenkiintoa tuovia ideoita, kuten Two Turnsin flangerkitara. Laulajan ote on ihailtavan rohkea, ja hyvin hän hommasta selviytyy teknisestikin. Hieman laulussa häiritsee yliartikuloitu ääntämys ja paikoin liioitellun nariseva sävy.
Sovitusideoissa mennään välillä metsään (Shut Down And Restartin funkkitara), mutta hyvät sävellykset ja rohkea kokeilu nostavat lopputuloksen selkeästi plussalle.

EMBASSY OF SILENCE
www.embassyofsilence.net/
Raskauden ja kauneuden liitoskohdassa hidasta ja tunnelmallista metallia soittava Embassy Of Silence onnistuu ihailtavasti välttämään tyylilajissaan helposti vaanivan pateettisuuden. Näillä kolmella kauniilla raidalla raskaat kitarat eivät tunnu päälleliimatuilta tehokeinolta, vaan luontevalta osalta kokonaisuutta. Ines laulaa upeasti sortumatta siihen pahimman luokan hevikiekumiseen ja runsaat akustiset kitarat laajentavat sävypalettia.
EOS kaipaisi lähinnä dynamiikan laajentamista molempiin suuntiin – painostavampaa synkkyyttä ja toisaalta hauraampaa kauneutta. Näistä raidoista parhaiten onnistuu Passion and Savagery, sillä muissa raidoissa sävellys ei nouse tyylikkään toteutuksen tasolle.

UMBRA
www.umbraband.net
Rocklyriikkakilpailussa voiton korjannut helsinkiläinen Umbra nousee tosiaan esiin poikkeuksellisen hienojen tekstien ansiosta. Säveltäjä-sanoittaja-laulaja Hanna Mansneruksen teksteissä ei ole turhaa kikkailua tai koreilua, vaan vahvoja tunnelmia ja tehokkaita mielikuvia kauniilla kielellä kuvailtuna.
Umbra toimii myös musiikkinsa puolesta. Kaksi konstailematonta, mutta hyvin toimivaa sävellystä on herätetty eloon ilmavasti soittavalla akustisella bändillä, jonka sointia värittää haitari. Etenkin  Kun mä herään -biisissä on vahva tunnelma. Arielin nopeampaan poppiin haitari ei istu yhtä luontevasti, eikä bändi saa siihen tarpeeksi jämäkkää otetta.

RAINBOWCRASH
www.rainbowcrash.com
Hatarat muistikuvani tästä kuopiolaisbändistä viittasivat grungen suuntaan, mutta bändi on tarkastanut kurssiaan groovaavamman rockin suuntaan. Etenkin Perfect Loverin säkeistö nytkyy eteenpäin funkrockina, vaikka kertsin ajaksi vaihdetaankin suorempaan menoon. Nyt yhtye on lähempänä briteissä jyllääviä, nykiviä uuden aallon renessanssibändejä. Mutta yhtenä ainesosana mukana oleva hard rock tekee Rainbowcrashista kuitenkin piristävän tapauksen. Suuruuksiin kurkotteleva soundi vie ajatukset ennemmin 80-luvun loppuun kuin alkuun. Siis bändin ulkoa opettelemalla U2 -asteikolla ollaan lähempänä Unforgettable Fireä kuin Boyta.
Sivuhuomautus: englanninkielisten biisien keskellä Helsinki-sanan jenkkityylinen lausuminen kuulostaa huvittavalta. Muutenkin selvimmin modernia ilmaisua vastaan sotiva ainesosa löytyy laulajasta – väkisin tingattu, karhea äijälaulu kuuluu auttamatta grungeosastoon.
Hieman hahmottoman ja keskeneräisen kuvan tämä ihan mallikkaita biisejä ja antaumuksellista soittoa esittelevä demo jättää.

STRIKIN’ CASE
www.strikincase.com
Tyypillinen tarina: rockin soittamisen hallitsevat kaverit päättävät pistää pystyyn coverbändin bileiden piristykseksi. Tovin päästä lähdetään etsimään lisäulottuvuutta omista biiseistä.
Kuten Strikin’ Casenkin kohdalla, usein ongelmana on se, että omia biisejä lähdetään väsäämään liian uskollisesti coverohjelmiston pohjalta. Ikään kuin soitetaan samanlaista musiikkia, mutta vain itse tehtyä. Ei sillä reseptillä pitkälle pötkitä.
Strikin’ Casen kohdalla siis kritiikkikin on sitä tuttua: soitto kulkee mallikkaasti, mutta tyylissä ja sävellyksissä ei ole mitään omakohtaista tai persoonallista. Riffit on kuin oppikirjasta, stemmat kohdallaan ja laulajan ulosanti uskottavaa, mutta ei tätäkään ole sen kummempaa syytä jäädä muistelemaan. Täytyy vain toivoa että pojat saavat jostain lisää taiteellista kunnianhimoa. Sillä taidettahan katurockinkin pitäisi olla.

DIVARI
www.mikseri.net/divari
Suomenkielisillä rockbändeillä on jo lähtökohtaisesti enemmän todistettavaa kuin vieraalla kielellä laulavilla, sillä homma karahtaa välittömästi latteisiin riveihin ja kuluneisiin riimeihin. Tämä täytyy todeta myös Divarin kohdalla, sillä yhtyeen sinänsä toimiva – joskaan ei mitenkään omaperäinen –  poprock alkaa nilkuttaa heti laulun alkaessa. Markku kyllä hoitaa vokaalit ihan kunnialla, mutta sanoituksissa kerrataan sitä samaa puhki kulunutta sanastoa, mitä sadat muutkin suomirockbändit pateettisesti kahlaavat. Erityisesti tämä korostuu näytteen korkkaavalla Taivaisiin-raidalla, mutta ei muillakaan raidoilla lyyristä osaamista juuri väläytellä.
Sävellysten puolesta bändillä on asiat paremmalla tolalla, sillä demolla on muutama toimiva sävellys. Taivaisiin vilauttaa jo osaamista, mutta kokonaisuutena parhaiten toimii Mihin katosi vuodet -raita. Kirje-biisi lipsahtaa pahasti iskelmän puolelle, mikä laimentaa kokonaisuutta selkeästi, ja Saavutko koskaan menee sävellyksenäkin alta riman.

KILINKELLOT
On aina kunnioitettavaa, että musiikillisen oman ilmeen hakeminen aloitetaan sieltä haastavammasta päästä. Sysmäläinen Kilinkellot vääntää rujoa suomenkielistä rockia, jossa kiinnostavuutta on pyritty lisäämään dynaamisilla vaihteluilla ja sovituksisilla kikoilla. Maj Karman ja CMX:n perintö kuuluu selkeästi, joskin erittäin alkukuopissa tässä vasta ollaan.
Lähtökohdat ovat hyvät, ja mielellään poikia kannustaa jatkamaan valitsemallaan tiellä, mutta kyllä Kilinkellot vielä tässä vaiheessa melkoisen raakileena näyttäytyy. Pahiten ontuu soitto, jossa ei juurikaan ole tämän tyyliseen musiikkiin vaadittavaa tiukkuutta ja tarkkuutta. Pienellä aivoriihellä sovituksiin saataisiin lisää väriä ja tarttumapintaa. Teksteissä on ihan kiinnostavaa tarinointia, mutta laulajan lateleva ulosanti puuduttaa.

SUPERJADED
www.superjaded.fi
Massiivista ja melodista rockia soittava kolmevuotias Superjaded on päässyt jo selvästi jyvälle omasta ilmeestään. Annan voimakkaan laulun ja yksityiskohtia myöten hiottujen sovitusten ansioista bändistä jää selkeä muistijälki, vaikka biiseistä ei vielä riittävää timanttia erotukaan.
Tarttuva Ride lupailee kuitenkin jo paljon, ja Fool No Moren syntsapaisuttelu toimii hyvin.
Lähinnä Superjadedissa häiritsee tietty jäykkyys ja muovisuus, jonka takia yhtye olisi mielenkiintoista nähdä livenä. Silloin kaivattua särmää voisi löytyä lisää.

STIFLED MINISTRY
www.myspace.com/stifledministry
Stifled Ministryn sävykkäässä ja raskaassa rockissa on ideoita ihan kiitettävästi ja bändi on löytänyt keinoja saada soittoonsa väriä ja nyansseja. Tekniseltä kantilta bändi ei vielä virheettömään suoritukseen pääse – etenkin kun sovituksissa on kunnianhimoa – ja yhteissoitto takertelee, mutta se korjaantuu varmasti ahkeralla treenillä. Akun lauluääni toimii hyvin, mutta vähän miehen ulosannissa on vielä teeskentelyn makua.
Muita ajan kanssa toivottavasti paranevia seikkoja ovat tyylin omaperäistyminen, rohkeuden ja itsevarmuuden lisääntyminen, sekä ikimuistoisempien sävellysten syntyminen. Eli matkaa on vielä edessä, mutta tästä on ihan hyvä jatkaa.

NUGGET NEMESIS
www.nuggetnemesis.net
Kuopiolaisen Nugget Nemesisin reseptissä on kaksi harvemmin yhteen liitettyä elementtiä: 60-lukulainen autotallipsykedelia ja äkkiväärä taidepunk. Lopputulos ei kuitenkaan oikeastaan kuulosta kummaltakaan, mikä johtunee bändin hyvin värikkäästä ja vaihtelevasta tyylistä. Ylläolevan luonnehdinta sopii etenkin aloitusraitaan, mutta kakkosraidalla bändi soittaa jo kuin altsurokkiin hurahtanut Zappa.
Lopputulos on turhankin sekava, mutta bändin ehdottomasta asenteesta ja tiukasta soitosta johtuen Nugget Nemesis jättää kuitenkin positiivisen kuvan. Osa teknisestä temppuilusta on turhaan kiedottu huumorin viittaan, mikä vähän vesittää hommaa. Parhaimmillaan Nugget Nemesisin päätön rockaus on kuitenkin erittäin kiehtovaa.

FRANKIE AND GATOR
www.frankieandgator.com
Harmittaa huomata, etten ole Frankien kanssa oikein samalla aaltopituudella. Tietyllä tapaa bändin meininki viehättää kovastikin, mutta monet ratkaisut saavat ihmettelemään niiden mielekkyyttä. Pidän etenkin Jaakon räävittömästä, hieman Jello Biafraa muistuttavasta laulutyylistä ja bändin ytimeltään yksinkertaisen tehokkaista popbiiseistä. Mikä nostattaa kulmakarvoja on touhun överiksi vetäminen – kummalliseen paikkaan tungettuja hevielementtejä, irrallisia väliosia ja humoristisia sanoituksia.
Itselleni bändi näyttäytyy siis lähinnä potentiaalisena, mutta lahjansa hukanneena joukkiona. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että Frankien And Gator tietää tarkalleen mitä se on tekemässä. Jos se ei satu tätä kriitikkoa miellyttämään, niin ei voi mitään. Tätä voisi suositella esimerkiksi Waltari-faneille, mutta itse toivoisin bändin kuitenkin vielä miettivän
ilmaisunsa selkiyttämistä.

FERAL BURN
www.feralburn.com
Klassista hard rockia veivaava helsinkiläinen trio tuntuu hallitsevan lajityypin koukut. Tempo on kova, riffit iskeviä ja teknisesti bändi suoriutuu hommasta moitteetta. Nopeasti tilutetut kitarasoolotkin kulkevat todella jouhevasti. Jos tämä riittää yhtyeelle itselleen, niin mikäs siinä. Mutta tällaisena Feral Burn kyllä hukkuu siihen valtavaan hard rock -bändien massaan, vaikka teknisesti onkin paremmasta päästä. Hitaammissa raidoissa vokalistin suoritukseen tulee jähmeyttä, mutta menopaloissa karhea laulu toimii kuten pitääkin. Sävellystasollakaan tämä demo ei erikoisempaa huomiota herätä, vaan tarjoilee standardien mukaista hard rockia raita toisensa jälkeen.

CAROLINE
www.myspace.com/carolinemyspace
Parikymppiset stadin jannut ovat valinneet tiekseen glamin suuntaan nojaavan katurockin. Hanoi Rocksin ja varhaisen Aerosmithin kaikuja kuuluu varsin selkeästi, eikä kolmen vuoden matkalla ole mukaan ehtinyt tarttua oikein mitään persoonallista. Sinänsä Caroline hoitaa rockauksensa perus mallikkaasti ja varsin itsevarmasti, mutta valitettavan värittömäksi lopputulos jää. Vokalistin käheä ääni toimii lajissaan hyvin, joten ehkä tärkein huomio pitäisi suunnata nyt biiseihin ja hioa esiin edes yksi mieleen jäävä sävellys.

THE PLASTIC EXPLOSIVES
www.theplasticexplosives.com
Aika usein näiden hard rock -bändien kohdalla törmää siihen, että vaikka bändi malttaa rauhoittua fiilistelemään, vetää laulaja edelleen samaa karheaa tinkaustaan. The Plastic Explosivesinkin kohdalla laulu toimii hyvin menokohdissa, mutta rauhallisemmassa vauhdissa tinkaus on teennäistä. Etenkin kun laulajalla tuntuu selvästi olevan teknistä osaamista, olisi hienoa että hän hieman enemmän keskittyisi nyansseihin ja antaisi välillä näytteitä luonnollisesta ja pakottomasta äänestään.
Musiikillisesti bändin hard rock toisintaa kaikki tutut kliseet mallikelpoisesti, mutta eipä tässäkään tapauksessa ole aihetta sävellyksellisiin kehuihin. Tekstit ovat melkoisen pinnallista huttua, melodiat ennalta arvattavia ja riffit jostain Deep Purplen ja Whitesnaken katalogista. Teknisen osaamisen puolesta yhtye kuitenkin on selkeästi genren parhaasta päästä.

FRESH APPLES
Pyhäjärvellä pari vuotta sitten pystyyn laitettu Fresh Apples soittaa sen tyylistä bilefunkia, joka useimmiten on parhaimmillaan livenä. Niin on epäilemättä tämänkin kolmikon kohdalla, vaikka ohjelmisto onkin kasattu sentään omista sävellyksistä. Näin levyltä kuunneltuina biisit tuntuvat liian simppeleiltä ja yllätyksettömiltä, vaikkakin Fresh Applesin eduksi on sanottava että demon biisit ovat keskenään kiitettävän erityylisiä. Suurin ongelma yhtyeellä tuntuu olevan kuitenkin yhteissoitto, mikä olisi tällaisen funkbändin kohdalla toimittava moitteettomasti. Nyt rytmiryhmä ja komppikitara eivät saa biisejä laukkaamaan millään ja rytmiikka on paikoin aika horjuvaa. Osa syynä voi tietenkin olla nopea äänitystahti.

WITH PENGUINS
Vaikka With Penguinsilla on aika moni perustavanlaatuinen asia vielä puolitiessään, jää bändistä kumma kyllä aika sympaattinen ja lupaavakin vaikutelma. Tälläkin tasolla yhtyeessä nimittäin on hienoa rentoutta ja konstailemattomuutta, joka toivottavasti pysyy mukana taitojen karttuessa.
Neljän biisin näytteestä yksikään ei herätä suurempaa kiinnostusta, sillä sävellykset noudattavat kovin tuttuja kitararock-kaavoja, eikä mukaan ole edes sattunut tarttuvia melodioita. Soitto on vielä paikoin aika hapuilevaa, mutta ennen kaikkea toivoisin poikien tarkemmin miettivän mitä esimerkiksi kitaralla voisikaan tehdä. Nyt soinnut rämmitään läpi aika mielikuvituksettomasti.

Lisää luettavaa