”Impaled Nazarene olisi elokuvan arvoinen!”

23.12.2008 09:51

Musiikkielokuvia ja -dokumentteja ilmestyy koko ajan enemmän. Levy-yhtiötkin ovat hiljalleen heränneet ja kaventuvan albumimyynnin kompensoijaksi kaivataan yhä monipuolisempaa oheistuotantoa. Joensuun Rokumentti on tarjonnut vuoden parhaita musiikkielokuvia jo neljänä syksynä.

G.G. Allinista kertova dokumentti Hated on hurjaa tavaraa. Huumeiden yliannostukseen ei-kamalan-yllättäen vuonna 1993 menehtyneen Allinin pyrkimyksenä oli palauttaa vaara rock ’n’ rolliin eikä tämä amerikkalainen hurjimus jättäytynyt pelkkien puheiden asteelle. Taiteilijan konsertit eivät yleensä kestäneet kovin kauan, sillä vain muutaman minuutin esiintymisen jälkeen keulakuva saattoi pyöriskellä ulosteissa tai hyökätä yleisön kimppuun.

Hated on räikeä esimerkki, mutta se tuo hyvin esiin Rokumentin tarkoituksen eli mielenkiintoisten asioiden tai henkilöiden esittelemisen elävän kuvan kautta.

– Internetin aikakaudella on mahdotonta shokeerata eikä Rokumentin tarkoituksena olekaan mässäily k-18-materiaalilla. Pohjimmiltaan tässä on kyse tietenkin siitä, että rokkileffat ovat parhaimmillaan mahtavaa viihdettä!

Nyt ollaan siis marraskuisessa räntätuiskussa kipristelevässä Joensuussa, Rokumentti Rock Film Festival -tapahtumassa, ja edellisen kommentin takana on Rokumentin tuottaja ja 51koodia-basisti Petri Varis. Rokumentti on hiljalleen vakiinnuttamassa paikkaansa suomalaisella festivaalikartalla.

– Kuten monet bändit niin tämäkin tapahtuma sai alkunsa nimestä. Jollakin välähti, että rockelokuvafestivaalin nimen täytyy olla Rokumentti. Sittemmin homma on lähtenyt vähän lapasista. Nykyään ohjelman kasaaminen on raakaa työtä, jonka aikana käydään läpi satoja tapahtumia, levittäjiä ja tuotantoyhtiöitä.

Eri puolille Joensuuta levittäytyvän Rokumentin nousu osuu sopivaan saumaan, sillä musiikkielokuvia ja -dokumentteja tuotetaan nykyisin kovalla tahdilla. Esimerkiksi blackmetaliin liittyviä kuvallisia kertomuksia on putkahtanut esiin varsin tiuhaan ja Rokumentissakin aihetta sivuttiin peräti kuuden teoksen voimin.

– Pure Fucking Mayhem -dokumentin tekeminen maksoi viisisataa euroa. Ei aina tarvita hirveää kasaa rahaa, kertoo paikalle saapunut ruotsalaisohjaaja Stefan Rydehed. 

Lyhytelokuva jo toimintansa lopettaneesta juvalaisesta Tunridasta oli eräs tapahtuman kohokohdista; sopivan humoristinen kuvaus pienen paikkakunnan underground-metallibändistä.

– Tunrida sopi hyvin tämän syksyn teemaan. Dokkari kannatti ottaa mukaan, sillä näytös myytiin loppuun, Varis sanoo.

Rokumentin kaltaisen tapahtuman arvo tulee esiin myös siinä, että iso osa musiikkidokumenteista tehdään esimerkiksi koulujen päättötöinä, joten ne jäävät useimmiten julkaisematta. Eikä nyt puhuta vain Tunridan kaltaisesta underground-toiminnasta vaan vaikkapa Lemmy Kilmisteristä. Motörhead-legendasta kertova teos oli nähtävillä viime vuoden Rokumentissa ja paikalle oli lentänyt myös saksalaisohjaaja Peter Sempel. Nythän on tekeillä myös suuremman rahan Lemmy-elokuva, jonka on määrä ilmestyä ensi vuonna.

– Löysin Sempelin kotisivut ja loputtoman sähköpostirumban jälkeen elokuva sekä ohjaaja löysivät tiensä Joensuuhun. Lemmy on muuten eräs eniten mielipiteitä herättäneistä näytöksistä Rokumentin historiassa. Puoleen ja toiseen, enemmän toiseen!



Rokumentin tapauksessa "musiikkielokuva" on hyvin laaja käsite. Tapahtumassa on vuosien mittaan esitetty muun muassa Nick Caven väkivaltainen outlaw-elokuva The Proposition, Scott Walkerin The Drift -levyn tekemisestä kertova 30 Century Man, Emir Kusturican Maradona ja skeittileffa Lords Of Dogtown. Rajanvedot esimerkiksi dokumentin, musikaalin ja elokuvan välillä ovatkin käytännössä mahdottomia.

– Rokumenttia ei ole sidottu liian tiukkoihin raameihin. Esitämme kaikkea kiinnostavaa, joka liittyy musiikin ja yleisemmin populaarikulttuurin ilmiöihin. Joku Diego Maradona on kaikkien aikojen kovimpia "rocktähtiä", joten dokumentin näyttäminen oli itsestään selvää, Varis hymyilee.

Tänä syksynä suurin kiinnostus osui The Promised Land Of Heavy Metal -dokumenttiin. Elokuvakeskus Tapiossa esitetty parituntinen myytiin loppuun ja paikalle saapuivat myös teoksen työstäneet Kimmo Kuusniemi sekä Tanja Katinka Karttunen. 

Englantiin jo 90-luvun alussa muuttanut Kuusniemi muistetaan Suomen kenties ensimmäisen hevibändin Sarcofaguksen kitaristina. Mies panee itsensä reilusti peliin haastatellessaan muun muassa Ville Valoa, Juho Juntusta, kirkon edustajaa sekä monia muita, etsiessään syitä suomalaisten hevi-innostukseen.

– Englannissa tämä on hyvin suosittu työskentelyn muoto; tarina tavallaan kerrotaan dokumentin tekijän kautta. Silloin teos muodostuu jonkun henkilökohtaiseksi kokemukseksi ja se avautuu helpommin aiheeseen perehtymättömillekin. Hevimetallin eräänä esi-isänä kertojan rooli sopi minulle hyvin. The Promised Land Of Heavy Metal on muuten suunnattu lähinnä ulkomaiseen levitykseen vaikka YLE esittääkin sen tammikuussa, Kuusniemi kertoo.

– Dokumentti-ideamme sai kannatusta monelta taholta ja esimerkiksi haastattelujen sopiminen olikin helppoa. Työtä oli kuitenkin valtavasti ja meiltä kului tähän yksitoista kuukautta, melkein aamusta iltaan. Tuli vietettyä jokunen päivä editissä!

Palataan vielä hetkeksi Variksen juttusille. Lopetetaan simppelisti; mikä on Rokumentin tavoite? 

– Kasvaa kansainväliseksi tapahtumaksi, jossa musiikki ja elokuva yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla. Henkilökohtaisesti taas; olen kolme vuotta metsästänyt oikeuksia Tom Waitsin Big Time -konserttielokuvaan. Joskus vielä onnistun ja esitän leffan, perhana!

www.rokumentti.com

Teksti: Timo Isoaho

Kainalojuttu:

Apulannan basistin virkaa hoitanut Tuukka Temonen ja Stam1nan laulajakitaristi Antti "Hyrde" Hyyrynen ovat Suomen tunnetuimpia musiikkivideoiden ja -elokuvien parissa toimivia taiteilijoita. Soundi kysyi heiltä muutaman kysymyksen.

Mikä on paras näkemäsi musiikkiin liittyvä elokuva ja/tai dokumentti?

Tuukka: – Elokuvista kovin on Oliver Stonen The Doors. Pidän Stonen tavasta kertoa historiallisia tapahtumia. Hänen lavasteensa, kuvauksensa ja näyttelijänsä ovat todentuntuisia. Dokumenttien puolelta pidän Metallican Some Kind Of Monsterista. Se paljastaa jotakin sellaista, mitä yleisö ei koskaan muuten näe. Eli siis supertähtien inhimillisen puolen.

Hyrde: – Penskana kolahti Little Shop Of Horrors -komedia, jossa Hollywood-tyyliin lauletaan vähän väliä. Myös Sound Of Music löytyy lapsuuden traumojen toplistalta. Myöhemmin olen viettänyt paljon aikaa nuhjuisen Stone-taltioinnin parissa. Kun katsottavaa löytyi aikoinaan hyvin harvoin niin niistä myös nautti paljon enemmän.

Mistä musiikkiin liittyvästä aiheesta pitäisi tehdä elokuva?

Tuukka: – Vedän kotiin päin, mutta Apulannan tarinasta kannattaisi tehdä leffa. Jos sitä ei lasketa niin sitten Impaled Nazarene, sekin olisi elokuvan arvoinen.

Hyrde: – En voi alan yrittäjänä paljastaa, sillä hyvistä ideoista on kova pula, hah! Mutta sanotaan, että Rage Against The Machinesta ja muista poliittisesti kantaaottavista yhtyeistä haluaisin tietää enemmän.

Millaisena näet musiikkielokuvan tilan Suomessa?

Tuukka: – Aika hyvänä. Netti mahdollistaa helpon levityksen ja elokuvien tekeminen on suhteellisen edullista. Ikuistakaa kaikki projektit, levytykset ja kiertueet! Se kulttuurihistoriallinen materiaali on 50 vuoden päästä arvossaan.

Hyrde: – Ymmärtääkseni tavaran määrä on lisääntynyt rajusti. Se ei tietenkään mene käsi kädessä laadun kanssa. Kun materiaali kuvattiin aikaisemmin etupäässä filmille niin sisältöäkin mietittiin tarkemmin.

Lisää luettavaa