Poikkeuksellisen omalaatuista hc-kaahausta | Hero Dishonest 20-vuotiskeikallaan Lepakkomiehessä

Hero Dishonest 15.2.2019 Lepakkomies, Helsinki

Hero Dishonest on kiertänyt viime kuukaudet Euroopassa ja sille on muotoutunut ulkomaillakin oma fanikunta. Bändin äkkivääriä melodioita ja kieroja sanoituksia on verrattu usein Radiopuhelimiin. Lepakkomiehessä juhlistetaan Hero Dishonestin kahdeksannen levyn Maailma palaa taas julkaisua ja nostetaan samalla hattua yhtyeen 20-vuotiselle taipaleelle. Tapahtuma on samalla antifasistisen Varis-verkoston 5-vuotisjuhla. Ollaan siis monen hyvän asian äärellä.

Baari on mukavan täysi jo alkuillasta ja porukkaa lappaa vaan enemmän sisään aina pikkupunkkareista vanhempiin setiin. Tuoppi jos toinenkin nousee ja väki on selkeästi juhlamielellä. Asetun pöytään odottamaan lämppäribändejä, joista tiedän ennakkoon vain nimet. Illan aloittava Sick Urge soittaa superlyhyen setillisen rehtiä hardcorepunkkia. Musiikki tuo mieleen Hero Dishonestin alkuajat. Tämä ei ole lainkaan huono asia. Mutta pitääkö sen äänen tulla sellaisella volyymilla, että bändiä täytyy seurata kymmenien metrien päästä? Toinen yhtyeistä on karmivasti nimetty Death Race ja sen laulajana kähisee nuori nainen. On toki ilahduttavaa, että naisia tulee koko ajan enemmän musahommiin mukaan. Tälle sinänsä ihan sympaattiselle bändille asia tuo kuitenkin koomisia sävyjä, joita speed metaliset vaikutteetkaan eivät lievennä.

”Baddingin habitus yhdistettynä mielipuolisen äkäiseen karjumiseen on vastustamaton kombo.”

Heti Hero Dishonestin keikan alusta käy selväksi, että bändin jäsenet ovat mukavia heppuja. Ensin höpötellään tovi leppoisasti ja käydään sitten vasta hommiin. Kun biisit soitetaan livenä vieläkin tiivistetymmin, sanoja on aivan turha yrittää pinnistellä esiin jos ei niitä jo ennalta tunne. Mutta mitäpä se toisaalta haittaa, kun ensimmäisenä kuultavan Minä minä minä -uutukaisen hokema kaikuu hyvin jo valmiiksi kuuroutuneille korville. Muutaman tiiviisti peräkkäin soitetun biisin jälkeen pidetään pieni hengähdystauko. Välispiikit naurattavat paatuneintakin punkpuritanisteja. Rikkinäiset kitarasoolot ja tiukat riffittelyt toimivat täydellisesti rumpalin hoidellessa mainiota kudosta kokoon. Laulaja Vellu elehtii rajusti ja hyppää kappaleiden lomassa useaan kertaan lavan eteen heilumaan. Baddingin habitus yhdistettynä mielipuolisen äkäiseen karjumiseen on vastustamaton kombo. Myös sanoitusten tulkintatapa on aivan omaa luokkaansa.

Vanhempaakin tuotantoa kuullaan keikan aikana mukava määrä. Näistä mieleen erityisesti jäävät edellisen levyn tymäkkä Naapurit sekä encorena kuultu Never Solutions. Bändin soitto ei ole todellakaan mitään yksioikoista hoocee-kaahausta, vaan nerokkaan omaleimaista ja värikästä alusta loppuun asti. Myös sanoituksellinen puoli erottaa bändin muista genren edustajista. Tunnelmalataus keikan aikana ja vielä sen jälkeenkin on lähes psykedeelinen. Melkein jo toivoisi, että ilmenisi jotakin mistä tässä bändissä ei tykkää. Toiveet taitavat kuitenkin olla turhia. Pidän Hero Dishonestista koko ajan enemmän.

Teksti: Virpi Suomi