Parin vuoden takainen Laulaa kun ei voi muutakaan -albumi kolisi itselleni kovaa, joten hankkiuduin uteliaana Tampereen G Livelabiin, missä Laura Moisio piti uuden levynsä julkkarit. Kiekon nimi on Vieras maa ja se kuultiinkin kokonaisuudessaan konsertin alkuosana. Sen jälkeen saatiin muutama vanhempikin biisi.
Jotenkin hiukan yllätyin siitä, että uusi materiaali kuulosti hyvin intiimiltä ja vakavalta, paikoin suorastaan vereslihaiselta. Ehkä yllättymiseni johtui siitä, että mielessä väikkyi parin kolmen vuoden takainen veto Olympiassa. Silloin ote oli rennommin hipahtava, jotenkin kevyempi, ja toi mieleen 70-luvun alun folk rockin.
Tosin, kun muistelen tarkemmin, niin näinhän minä Moision viime kesänä Uusi Tampere -festarilla. Siellä ohjelmisto taisi olla pääosin uudelta levyltä eikä se hirveän hyvin rentoon ulkoilmatilaisuuteen istunutkaan. Nyt puitteet olivat sellaiselle herkkyydelle paljon paremmat. Silti rennommat, jopa hiukan rokahtavat vanhemmat kappaleet osuivat omaan pirtaani otollisemmin.
Pari biisiä nousi esiin uudesta matskusta. Huhtikuu yllätti olemalla instrumentaali. Yksinkertaisen kaunis, pianovetoinen (Laura vaihteli illan mittaan useamman kerran akustisen kitaran ja pianon välillä) sävelmä oli kuin jokin vanha kantrivirsi Amerikasta. Omassa lajissaan ihan täydellinen ja ihastuttavan lempeästi lohduttava luonteeltaan. Salaisuus taas alkoi sellisti Juho Kanervon ja monipuhaltaja Markus Pajakkalan pääasiassa luomalla eräänlaisella lähes-dronella. Rakenteeltaan kiinnostavan biisin mystinen tunnelma heijasteli hienolla tavalla sen nimeä.
Bändi on Lauralla huippuluokkaa: edellä mainittujen lisäksi mukana ovat Sebastian Kruhn (rummut), Ville Rauhala (sähköbasso) ja sähkökitarassa puoliso Lauri Myllymäki. Ryhmä keskittyi säestämään Lauraa hienovaraisesti, mikä tietysti on ymmärrettävää uusien kappaleiden luonteen huomioon ottaen. Siitä huolimatta huomasin ajattelevani, että niin lahjakkaasta porukasta olisi voinut saada irti enemmänkin. Siis nimenomaan antamalla sille hiukan enemmän vapauksia. En usko, että se olisi syönyt laulujen ja Lauran herkkyydessäänkin vahvan laulun voimaa mitenkään ja dynamiikkaa olisi tullut enemmän aika samalla pienellä vaihteella edenneisiin uusiin lauluihin. Vanhemmissa, luonnollisesti jo paljon enemmän soitetuissa biiseissä näin tapahtuikin.
Teksti: Jussi Niemi