Livearvio: Joe Bonamassa veti ammattilaisen rutiinilla melko hengettömän blues-esityksen

Yhdysvaltojen bluesrock-ylpeys Joe Bonamassa konsertoi Helsingin Jäähallissa 19.4. Soundi oli paikalla tarkastamassa konsertin. 
25.4.2023 16:43

Joe Bonamassan keikka alkoi säntillisesti tasan 20.00 aikataulun mukaisesti. Ensimmäinen kappale meni jäähallin akustiikan toipuessa äänenpaineshokista, jota äänihenkilökunta varsin onnistuneesti korjasi. Jäähalliympäristöstä muodostui muutenkin konsertin heikoin lenkki. Oma paikkani oli sivukatsomossa lavalta katsoen oikealla. Täydellistä stereokuvaa ei päästy siis kokemaan PA:n pyyhkäistessä suoraan päin sivukatsomoa.  

Bonamassalla oli mukanaan varsin ansioitunut ja monissa liemissä keitetty bändi. Toisesta kitarasta vastasi niin ikään tunnustettu bluesmaestro Josh Smith. Urkujen takana istui legendaarisessa Steve Ray Vaughanin Double Trouble -yhtyeessä vaikuttanut Reese Wynans. SRV sai allekirjoittaneen tarttumaan kitaraan aikanaan, joten kyseessä ei ollut ihan pikkujuttu henkilökohtaisesti. Rumpalin ja basistin lisäksi kaksi taustalaulajaa tukivat Bonamassan lauluja. Etenkin australialaisen soul-laulaja Jade Macraen suoritus jäi mieleen upeana. 

Maestron soittolaitteisto vaihtui tiuhaan keikan aikana. Bonamassan kalustoon kuuluivat Les Paul, Telecaster, Stratocaster ja es-335, joista parin jälkimmäisen soundit olivat poikkeuksellisen hyvät. Vedetiinpä pari biisiä V-mallin kitarallakin. Telecaster tahtoi puuroutua äänikuvassa ainakin siihen kohtaan, missä itse olin. Harmikseen sitä taidettiin soittaa eniten. Miksaajat pitivät huolen, että maestron kitara tuuttaa äänikuvassa päällimmäisenä. Äänenpaineen lisääminen ja jäähalliakustiikka ei osoittautunut parhaaksi mahdolliseksi ratkaisuksi. Kitaran lisäksi Bonamassa soitti lavalla ollutta thereminiä setin loppupuoliskolla. Siinä vasta erikoissoitin. 

Bonamassan soitossa kuullaan vaikutteita Freddie Kingin ja B.B. Kingin kaltaisilta vanhoilta blueslegendoilta yhdistettynä Hendrixiin, Claptoniin ja Jeff Beckiin. Strato-osuuksissa Stevie Ray Vaughanin vaikutusta ei voinut olla kuulematta. Bonamassa saa kuitenkin pidettyä soittonsa jokseenkin omaperäisenä kaikista blueskliseistä huolimatta. 

Soiton riemu ei Bonamassan musisoinnista juurikaan välittynyt. Parituntinen soitettiin melko lailla putkeen, eikä välispiikkejä pahemmin kuultu vakio yhtyeen esittelyseremonian lisäksi. Yleisöä paikalle oli kuitenkin löytänyt lähes loppuunmyydyn jäähallin verran. 

Encorena kuultiin voimaballadimainen Mountain Time. Kappale sisälsi lähinnä Bonamassan kitarapullistelua hitaan taustan päälle ja jäi setin heikoimmaksi.

Konsertti oli Bonamassan Euroopan-kiertueen avauskeikka. Bonamassa kertoi yhtyeen olevan melkoisessa jetlagissa. Se vaikutti osaltaan suoritukseen, joka jäi tällä kertaa parhaasta mahdollisesta, vaikka fiilis keikan jälkeen oli hyvä. Ammattilaisen rutiinilla suoritus pysyi laadukkaana – tosin melko hengettömänä.

Lisää luettavaa