AAVIKKO: Novo Atlantis

AAVIKKO
Novo Atlantis
Stupido

Siilinjärveläinen syntikkakeikaritrio Aavikko suoristelee neljännellä kokopitkällään kravattejaan myyttisen äärellä. Tomit Leppänen ja Kosonen sekä Paul Staufenbiel ovat nimittäin pakanneet rautaesiripun jättämistä urista löytyneet syntikkansa ja kraftwerkiaanisen kehitysuskonsa sukelluspalloon ja lähteneet etsimään Atlantista. Jospa sekin saataisiin vihdoin maakuntakaavan piiriin!

Alkulevyllä matka taittuu hiljalleen. Jos tämä olisi elokuva, olisi kyse jännitteen vaivihkaisesta rakentumisesta ja matkaoppaiden motiivien esiintuonnista. Syntaksiksen kiivaat syntikkalinjat usuttavat etsijöitä matkaan hyvin tutuin töytäisyin. Kovinkaan suuria korjauksia konseptiinsa nämä seikkailijat eivät ole valmiita tekemään. Aavikon magia kätkeytyy edelleen musiikin perimmäisen viehätyksen estetisointiin, rytmien, melodioiden, äänten ja toiston kauneuteen ja  niiden pieteettiseen tuottamiseen. Computopian näennäisen yksinkertainen mutta hienosti kerrostuva ja hengittävä pop todistaa, että kurssinmuutoksiin ei tarvetta olekaan.

Levyn neljännellä kappaleella Dies Irae Discodelicolla matkantaittajille tapahtuu jotain. Hurjankuuloinen munkkilaulu kielii Atlantiksen olevan lähellä! Aavikon kansanelectro saa uusia sävyjä, bassot luotaavat aiempaa syvempiä vajoamia. Seuraavaksi kuultava Hypatia on helppo tulkita innostuksensekaiseksi ensi kosketukseksi kadonneeksi luultuun maailmaan. Se on riemukas montaasi, jossa Aavikko lunastaa voittonsa.

Levyn päättävä Novo Atlantis -biisikaksikko kertoo Atlantiksen jälleenrakennuksesta. I-osan huimassa kevytteollisessa elektrossa pajavasarat paukkuvat ja kaasuputket puhisevat. Kohta vietetäänkin jo sivistyksen valon kohdanneen maailman avajaisia 15-minuuttisen päätöskappaleen voimin.

Eläköön uusi Atlantis!

Soundi tavoitti Aavikon rumpalin Tomi Leppäsen valottamaan Aavikon neljännen studioalbumin Novo Atlantiksen saloja.

Onko Aavikko muuttunut tällä levyllä jotenkin, ja jos on, niin millä tavoin?

– Kyllä minä haluaisin nähdä, että olemme muuttuneet. Tällä levyllä rytmi on musiikissa vahvemmin läsnä, mikä on näin rumpalin näkökulmasta tietysti hieno asia.

Novo Atlantis jättää itsestään hyvin seikkailullisen ja kunnianhimoisen vaikutelman. Levyn kertomus on todella vahva. Mistä tämä johtuu?

– Onhan levyllä tosiaan aika selkeä ja vahva konsepti, kuten meidän levyissämme on aina ollut. Tällä kertaa olemme kenties onnistuneet sen toteuttamisessa poikkeuksellisen hyvin.
Minkälainen musiikki teitä inspiroi tätä levyä tehtäessä?

– Mikäköhän meihin vaikutti? Kullakin oli varmaan aika lailla omat juttunsa. Paulilla klassinen ja Tomilla freejazz. Itse olen kuunnellut parin viime vuoden aikana paljon Arthur Russellia.