AAVIKKO: Back From The Futer

Kun Aavikko julkaisi edellisen studioalbuminsa, maanmainion Multi Muysicin, kohistiin musiikkimaailmassa sellaisista tulokkaista kuin Fastball, JJ72 ja Six By Seven. Tuolloin niittivöitä käyttivät vain hevimiehet, huumori-pipoista ja aurinkolipoista kukaan ei nähnyt edes painajaisia.

Sen jälkeen ainoa varsinainen elonmerkki koettiin, kun yhtye sävelsi vängän tunnusmusiikin Kumman kaa -sarjaan. Siitä sovellettu kännykän soittoääni vietti kolme kuukautta suosituimpien soittoäänien listalla. Se kertoo Aavikon olemuksesta paljon: parhaimmillaan Siilinjärven herrasmieskolmikko on silloin, kun se pelkistää musiikkinsa mahdollisemman pieneen tilaan. Hölmöltä ja nerokkaalta on vaikea kuulostaa yhtaikaa.

Back From The Futer katkaisee pitkän hiljaisuuden eikä mikään ole varsinaisesti muuttunut. Kun albumilla järjestyksessään toinen kappale Tulipallo vyöryttää riemukasta hilipatipippaa kuin Matkahuollon baarissa 80-luvun puolivälissä nököttäneen videopelin ääniraita, palaavat mieleen tutut sävelet. Ja heti perään C Studiossa olo on kuin surrealistisessa soitinnäyttelyssä, jossa ainoa tarkoitus on esitellä soittovehkeiden efektikapasiteettia. Hupsua, muttei lainkaan itsetarkoituksellista.

Muuntautumiskykyisimmillään Aavikko oli varmaankin Viitostie-ep:llään, jonka nimikappale näytti yhyeen eeppisemmän puolen. Tällaista osviittaa Back From The Futerilla esittelee Moroder. Siili on kotipaikkanostalgiaa suoraan kadonneelta 70-luvun suomidisco-kokoelmalta – junakuulutuksineen vähän turhankin ilmeistä sellaista. Grooveimmillaan ja samalla myös parhaimmillaan Aavikko on jopa free jazz -törähtelyn puolelle kuikuilevassa Kongissa, mikä lienee tulkittavissa seuraukseksi Tomi Kososen Astro Can Caravan -pestistä.

Jokaisen suomalaisen sydämessä pitäisi olla paikka Aavikon musiikille. Silti olen enemmän innoissani trion paluusta pelikentille kuin tämän levyn kappaleista.