Elämässäni on joitain hyvin pitkäikäisiä musiikillisiin tuokiokuviin liittyviä pakkomielteitä. Jotkut ovat yleviä ja kiinteä osa länsimaisen taidemusiikin vuosisataista perinnettä, kuten Wagnerin Tristan-sointu ja Bachin Goldberg-muunnelmien kuusi viimeistä tahtia. Mutta sitten on se kohtaus Riskibisnes-elokuvasta, jossa Tom Cruisen ja Rebecca de Mornayn esittämät hahmot harrastavat seksiä metrovaunussa. Taustalla soi Tangerine Dreamin Love On A Real Train.
Aavikon uusi levy saa synapsit laukomaan siinä osassa aivojani, jossa tuo Tangerine Dream -biisi asuu.
Rummuista luopuminen on bändiltä todella hieno veto. Se muuttaa kaiken tuoreemmaksi, mukaan lukien bändin osoitteen kitschin maailmankaikkeudessa. Nyt musiikki ei ole enää rosoisen retroa vaan kuulostaa pakettiauton kylkeen moitteettomalla tekniikalla ruiskumaalatulta delfiiniltä.
Tämä on hauskalla tavalla antiteesin rajoilla flirttaileva ja särmikäs tulkinta new age musiikista. Onko kyseessä situationistinen détournement? Kertokaa te.
