Tukholmalainen Eclipse on yksi nykyaikaisen melodisen hard rockin tasalaatuisimpia suorittajia. Toinen Megalomanium-nimen saanut albumi, bändin järjestyksessään yhdestoista, ei erotu aikaisemmista. Eclipsen tapauksessa se tarkoittaa, että vaikka yhtyeen omassa kaanonissa Megalomanium II ei sisällä sen enempää jättihittejä kuin hutejakaan, kaksi kolmasosaa genren bändeistä ei pystyisi kirjoittamaan Erik Mårtenssonin veroisia biisejä edes unissaan.
Soitto ja laulu on totuttuun tapaan melodista ja energistä. Mårtenssonin pehmeänkarhea laulu hyväilee korvaa, Magnus Henrikssonin melodinen, sopivasti rososoundinen kitarointi on pettämättömän tyylitajuista ja briljeeraa juuri sopivasti. Vahvuutensa tarkkaan tuntevan bändin jokainen palanen hoitaa roolinsa vain ja ainoastaan biisejä palvellen. Sävelmät tuntuvat samaan aikaan vanhoilta tutuilta ja tuoreilta, ja kertosäkeiden mukana hoilottelu paitsi sujuu kertakuulemalta, tapahtuu lähes huomaamatta.
Ainoa juttu, mikä genrensä kiintotähtiin kuuluvan Eclipsen albumeissa jatkuvasti jaksaa ihmetyttää, ovat niiden tuhnuhkot soundit, mutta eivätpä taida hard rockiin erikoistuvien lafkojen levytysbudjetit paljoa studiokamojen päivityksiä kustantaa.