Olen viime aikoina hankkinut Françoise Hardyn levytyksiä alkuvuosien 1962-1974 ajalta ja ihaillut hänen tyyntä tapaansa ottaa oma artistikuva haltuun alusta asti. Hän sävelsi ja sanoitti valtaosan kappaleitaan, usein yhteistyössä tyylitajuisten kumppanien kanssa, mutta enimmäkseen yksin. Muiden säveltämät hitit ja albumien harkitut cover-poiminnat olivat Hardyn kehitystä myötäävät ja palvelevat. Yli 40 vuoden hyppäys Personne d’autry -albumiin paljastaa Hardyn hienojen melodisten valintojen, hillittyjen laulutulkintojen ja koko ongelmattomalta kuulostavan suhteen musiikkiin säilyneen ennallaan.
Hardy on ikääntynyt jo 74-vuotiaaksi, mutta säilyttänyt tuoreen lähestymistavan ja henkilökohtaisen tunnesuhteen levyttämiinsä lauluihin. Täyteläisissä ja monisävyisissä chanson-sovituksissa nuoruuden ihmetykset ja la questionit ovat syvenneet kypsiksi viisauksiksi kimpassa säveltäjän, lauluntekijän ja muusikon Erick Benzin kanssa. Kappaleet säteilevät yhtenäistä, levollista kauneutta, ja ne ovat jokainen oman kestonsa ajan albumin kohokohta. Joskus laulua seuraa sähkökitaran lämmin soinnutus, joskus helmeilevä klubipiano, joskus taas ”bittersweet”-jousiriffailu tai ketterä kantrinäppäily. Suomalaiselta Poets Of The Fall -yhtyeeltä lainattu Dors mon ange (Sleep) on nautinnollisesti kohdallaan Hardyn eurocoverien pitkän linjan slovariosastolla.