Arvio: Kun lempi riistäytyy pakkomielteeksi – Panda Bearin ja Sonic Boomin yhteistyössä 60-luku on turhan toisteista ja määrämittaista

Panda Bear & Sonic Boom
Reset
Domino

Panda Bear (Noah Lennox) ja Sonic Boom (Peter Kember) eivät ole koskaan peitelleet rakkauttaan 1960-lukuun. Tuotantoyhteistyöstä yhteislevytykseksi syventyneellä Resetillä lempi kuitenkin riistäytyy pakkomielteeksi. Janglet, doo-wopit, nasaalitenorit ja happopisarat eivät ole enää höysteitä vaan massatuotteita, joita taiteilijat mässäilevät kuin makeispuotiin lukitut lapset.

Katsantokannan muutos ei ole suuri, mutta sitäkin merkittävämpi. Vaikka albumi on täynnä tutusti kaikuvaa melodisuutta, kappaleet eivät kehity samanlaisina sattuman varassa vellovina ajatuspilvinä kuin Panda Bearin muilla levyillä. Pikemminkin viihteelliset lauluraidat kiertyvät Sonic Boomin sample-vetoisten pohjien ympärille siististi ja kurinalaisesti. Harsomaiseen Buoysiin (2019) tai unihoureiseen Person Pitchiin (2007) verrattuna Resetin sointi on toisteista ja määrämittaista, aavistuksen varmistelevaakin.

Tavallaan albumi on simppeli konseptiharjoitus, tavallaan visiostaan hullaantuneiden artistien kaikkivoipa uskontunnustus. Sen luovuus ja ennakkoluulottomuus jäävät kuitenkin ohueksi peitteeksi. Niin reippaasti kuin Panda Bear ja Sonic Boom kokeilevatkin erilaisia ideoita ja rooleja, eivät he pääse ensimmäisiä lähtökohtiaan pidemmälle. Vuolaiden äänten summana syntyy yllättävän tavanomaista musiikkia.