Folk-tyyppisen laulaja-lauluntekijyyden kentällä Kielo Kärkkäisen kolmas sooloalbumi Laulajan muotokuva (2021) oli vahva näyttö. Biiseissä kuului selvä oma ääni, mutta myös genrerajoja rikkova musiikillinen näkemys.
Näkijällä Kärkkäinen uusine taustayhtyeineen ottaa askeleita vielä eteenpäin ja vähän sivuillekin. Pidän siitä, miten rohkeasti hän on vakava ja perinteisen ”taiteellinen” aikana, jona sellaista ei aina arvosteta. Kärkkäisen syvältä kouraisevassa laulussa ja runollisissa teksteissä on paljon 70-lukulaista paatosta, mutta aiheet ovat omia ja käsittelytapa persoonallinen. Levyn alkupuolella hän maalailee vaikuttavia allegorioita ja luontokuvia (Uivat naiset, Valkovuokkonäyt), sitten on henkilökohtaisemmalta tuntuvan aiheiston vuoro. Sitä paljaimmillaan on vähäeleisen herkkänä pidetty lapsettomuuden tilitys Ajattelen häntä jota ei ole.
Kärkkäisen bändi on erinomainen. Love Recordsin kultakausihan siitä tulee väistämättä mieleen, mutta sellainen jazzin, kansanmusiikin, laulelman ja lattarin sekainen soitanta on niin keskeinen osa musiikillista historiaamme, ettei se tunnu tyylilajiharjoitukselta. Tsekatkaa vaikka Tutut kasvot: uskomattoman nautinnollista musisointia.
