Levyarvio: Folk, jazz ja laulelma hiipivät iholle – Kielo Kärkkäinen pohdiskelee levyllään vuorovaikutusta

Kielo Kärkkäinen
Laulajan muotokuva
Texicalli

Tampereella asuva trubaduuri Kielo Kärkkäinen on lyhyessä ajassa kivunnut kotimaisten artistien kärkikastiin. Edesottamukset omilla albumeilla sekä Belize-yhtyeen levyillä ovat osoittaneet, että taiteilija käsittelee aistikkuuden eri tasoja vetoavalla tavalla.

Kärkkäisen kolmas soolokiekko Laulajan muotokuva limittää taidokkaasti folkia, jazzia ja laulelmaa. Kappaleiden rakenteista tulee ajoittain mieleen Joni Mitchellin tapa yhdistellä sointuja, kun taas heleät elementit viittaavat Joan Baezin suuntaan. Vaikutteiden ohessa Kielo Kärkkäisellä on oma äänensä, joka soi suomalaiskansallista haikeutta.

Albumin teemaksi muodostuu laulaminen sekä ihmisten välinen vuorovaikutus. Kun joku ilmaisee itseään, se parhaassa tapauksessa vaikuttaa kaikkiin läsnäolijoihin. Lempeiden analyysien luonnetta keventävät afrokuubalaiset ja brasilialaiset rytmit.

Kielo Kärkkäisen tulkinnat hiipivät iholle, mutta myös muut muusikot pääsevät hyvin esille. Etenkin kitaristi Matti Salo, sellisti Juho Kanervo sekä viulisti Anri Tuohimäki koskettavat syvältä.

Kuinka analyyttisesti pohdit henkilökohtaisesti tai lauluissasi musiikin merkitystä ihmiselle? Ainakin uudelta levyltä tulee fiilis, että olet hyvin tietoinen asiasta. Itse olet vieläpä maininnut, että tämä albumi on kirjoitettu laulamiselle. Vastuu kuulostaa isolta!
− Olen pohtinut sitä varmasti enemmän kuin tajuankaan, ja sieltä se tirisee läpi lauluihin. Tässä duunissa pääsee näkemään kollegoiden, yleisön ja itsensä kautta koko ajan niitä vaikutuksia, varmaan tärkeimpänä sen että vaikutusta on. Se antaa koko elämälle merkityksellisyyden tunteen.
− Toi vastuuasia onkin kiinnostava, on mustakin jylhää sanoa kirjoittavansa laulamiselle, mutta jokin vapauttava havainto itselle on ollut se, että koska mun elämä on vain yksi elämä kaikkien muiden joukossa, voin hyvin käyttää sen isoihinkin asioihin, kuten laulamiseen.

On esiintyjän työtä poistaa esteitä musan ja kuulijan välistä, virittää tunnelmaa, avata tietä kuulijalle.

Musiikkisi Laulajan muotokuva -albumilla on poikkeuksellisen luonnollista, kuin alkutilassa olevaa, jossa ei ole mitään ylimääräistä, vain tarvittava tunne ja rajattu mutta riittävä määrä keinoja tunteiden välittämiseen. Siksi se on suorastaan helppoa kuunneltavaa. Määre, joka tässä tapauksessa on pelkästään positiivinen.
− Mm, olen tosi onnellinen että se välittyy. Juuri näin koen sen itsekin, mutta en olisi osannut sitä sanallistaa noin hyvin. Koen että sama esteettömyys, helppous, pätee laulujen esittämisen hetkeen. Siinä kuulijat on yhtä tärkeitä kuin esittäjä, tekevät oman osansa kun avaavat itsensä sille mitä esiintyjä lähettää. Esiintyjällä kuitenkin on esitystilanteesta suurempi vastuu. On esiintyjän työtä poistaa niitä esteitä musan ja kuulijan välistä, virittää tunnelmaa, avata tietä kuulijalle.

Levyllä myös leikkisyys on osa tyylikeinojesi valikoimaa (Tätä runoa et halua kuulla -sanaleikki, Taikurin tytär -kappale itsessään). Et tunnu haluavan vahvistaa, että laulelmalla ja folkilla on tosikkomainen leima. Pidätkö ylipäätään tätä mielikuvaa epäreiluna vai näetkö siihen jotakin selitystä?
− Aivan reiluna! Voiko olla niin, että kun joku tekijä vakavoituu musiikkinsa tai muun sanomansa äärelle, se voi näyttäytyä tosikkomaisena jos se ei avaudu kuulijalle? Folkissa ei nykyään ole niin paljoa yhteiskunnallista julistamista, mutta monesti viipyillään muiden syvällisten asioiden äärellä eikä ole ihme, että se näyttäytyy vakavana puuhasteluna. Sitähän se onkin. Diippiä kamaa ei myöskään ole aina helppo ottaa vastaan. Vakavoituminen ja syvällisyys vaatii tekijöiltä pokkaa.
− Huumorissa on se hyvä puoli, että se voi pelastaa turhalta tosikkoudelta ja auttaa suhtautumaan vähän lempeämmin itseen. Ajattelen, että jos on liian vakavaa, on vaikea nähdä mitään. Onkin kiinnostavaa tasapainoilla huumorin ja itsen vakavasti ottamisen välillä, koska ajattelen, että nämä kaksi voi elää rinnakkain ilman ristiriitaa.

Kuinka paljon olet kaivannut vuorovaikutusta musiikkisi kautta? Tuntuuko sinusta, että musiikki syntyy vasta nähdessäsi kuulijat vai luotitko koko koronahiljaisuuden ajan, että he ovat ”siellä jossakin”?
− En epäillyt ihmisten olemassaoloa pandemian aikana sen enempää kuin omaakaan olemassaoloani, hahaa!
− Onneksi nyt saa taas tanssia ja laulaa, ja näyttää hyvältä, että päästään toteuttamaan hieno levynjulkaisukiertue suunnitellusti. Laulujen elämässä yleisön kohtaaminen aloittaa uuden vaiheen, on mahtavaa päästä sen äärelle kunnolla pitkästä aikaa.

Teksti: Antti Luukkanen