Kun vielä ansaitsemaansa arvoa odottava, lappilaista eksotiikkaa ja americanaa yhdistelevä Autiomaa jäi tauolle ja sen tummaääninen lauluntekijä Otto Mikkola ilmoitti ryhtyvänsä soolouralle, kävi mielessä riittääkö lahjakkaan solistin karisma kantamaan lauluja vielä yksinkin.
Riittäähän se.
Pohjoisen melankoliaa Mikkola tiputtelee pienempinä annoksina ätäkästi yhä Puhelinseksin riveissä, mutta soololevy on suoraa sukua Autiomaalle. Sen suuri kokoonpano on nyt vaihtunut intiimiksi triobändiksi, laulujen maailma sen sijaan on pysynyt uskollisena Lapille.
Soololevyn lauluissa mukkalaisen alkuvoimainen luontokuvaus yhdistää Helsinkiin muuttaneen Mikkolan koti-ikävää ja ikiaikaista miehen reissuromantiikkaa, jossa päähenkilön osana on aina pakko lopulta lähteä. Joko reissun päälle tai parisuhteesta.
Vaikka laulujen kuvasto on tuttua, iskee tämäkin kavalkadi luihin ja ytimiin. Mikkolan lauluääni ja uskottavuus kantaa heikommatkin tekstit (Keskeneräinen on kuin itseään tutkistelevan iskelmälaulajan jargonia), mutta lähes aina symbioosi on liki täydellinen. Kuin sattumalta levy on kivuliaan osuva soundtrack loputtomalta tuntuvalle talvelle. Albumin avauskappale on jopa nimeltään Jos talvesta selvitään.
Syvää, merkityksellistä ja ajatonta musiikkia.