Varastiko Hawkwind-muusikko Paul McCartneyn basson? Dave Brock kommentoi BBC:n tuoreen dokumentin vihjailuja

Hawkwindin perustaja pitää moisia spekulaatioita syvästi epäkunnioittavana.
1.5.2026 11:15

Paul McCartneyn vuonna 1961 Hampurista ostama Höfner-basso, joka oli käytössä The Beatlesin kahdella ensimmäisellä albumilla, lähti pitkäkyntisten matkaan vuonna 1972. McCartney oli Wings-yhtyeensä kanssa äänittämässä Red Rose Speedway -levyä, kun varkaat murtautuivat studion lähelle parkkeerattuun pakettiautoon ja veivät basson sekä muita soittokamoja. McCartney sai lopulta kadonneen soittimensa takaisin kaksi vuotta sitten.

BBC on tuottanut uuden dokumentin Paul McCartney: The Hunt For The Lost Bass, jossa käydään läpi Höfner-basson katoamista ja lopulta paluuta takaisin McCartneyn kätösiin. Dokumentissa Wings-yhtyeen roudarina toiminut Ian Horne kertoo epäilleensä, että pakumurron takana oli mahdollisesti lähellä studiota asunut Hawkwindin Michael ”DikMik” Davies.

Hawkwindin perustaja Dave Brock kommentoi näitä spekulaatioita Classic Rockille ja sanoo olevansa väitöksistä ja sepkulaatioista hyvin vihainen.

”Tämä on todella epäkunnioittavaa bändiä kohtaan”, Brock jyrähtää.

Dokumentissa Horne kertoo ystävänsä kanssa tunkeutuneensa lopulta jakoavaimilla aseistautuneina DikMikin astuntoon, mutta eivät nähneet siellä mitään merkkejä bassosta tai muista soittokamoista. Brock epäilee, mahtoiko näin oikeasti tapahtua.

”Minusta se kuulostaa keksityltä. Kiersimme helvetisti sinä vuonna emmekä välttämättä olleet edes paikalla juuri siihen aikaan. Ja jos kaksi tyyppiä olisi jakoavaimet heiluen rynnänneet DikMikin kämppään ja syyttäneet häntä Paulin basson varastamisesta, bändi ja managerimme Doug Smith olisimme varmasti kyllä kuulleet asiasta.”

Lisäksi dokumentissa maalataan Hawkwindista kuvaa The Beatlesiä vastustavana bändinä, joka kirjoitti ”useita Beatlesiä mollaavia kappaleita”. Tämäkin väite on Brockista täyttä potaskaa.

”Luulen, että jokainen meistä omisti Magical Mystery Tour– ja Sgt. Pepper -levyt. Lemmy (Kilmister, joka soitti Hawkwindissa bassoa 1971–1975) rakasti Beatlesiä, he olivat hänen sankareitaan. Ja mitä niihin anti-Beatles -kappaleisiin tulee… Minulla ei ole mitään hajua, mistä he oikein puhuvat.”

Dokumentin lopussa McCartney saa bassonsa takaisin ja Hawkwind vapautetaan kaikista syytöksistä. Brockin mielestä yhtyeen vetäminen mukaan oli ylipäänsä aivan turha veto tekijöiltä.

”He tarvitsivat jotain millä maustaa tylsää tarinaa, jonka olisi voinut kertoa alle puolessa tunnissa”, Brock toteaa.

”Tekijöille lähettäisin sellaiset terveiset, että tuolla on nyt monta vihaista fania ja jos DikMik olisi vielä elossa, luulen, että hän nostaisi syytteitä. Olin hyvin vihainen sen katsottuani: se on epäkunnioittava Dikmikiä ja bändiä kohtaan eikä se loppujen lopuksi ollut mitenkään välttämätöntä.”