Kuluneet reilut 12 vuotta pysäyttävän II-albumin jälkeen ovat kääntäneet tilanteen sellaiseksi, että paineet seuraavasta sakeasta Risto-mestariteoksesta tuntuvat hellittäneen. Jossain vaiheessahan huhuttiin kaikenlaista älyttömästä scifieepoksesta ja yliherkäksi äityneestä laaduntarkkailusta.
Kysymyksiä herättäneen Ehkä elämä voittaa -ensisinglen jälkeen on jopa yllätys saada kuunteluun täyspitkä, joka ei ole enempää eikä vähempää kuin erittäin hyvä Risto-levy. Se ei kuulosta nimenomaisesti miltään aiemmista vaan hyvässä mielessä Risto-mielikuvan likiarvolta, mikä on helpottava kädenojennus faneille.
Ylihärsilän persoonallinen messuaminen päänsisäisistä syheröistä sekä niiden enemmän tai vähemmän tuskallisista avautumisista on tuttua siinä missä hersyvän yllättävät tourettemaisen transgressiiviset kielikuvatkin. Päähuomion vie useinkin musiikki: tutuista nimistä koostuva timanttinen bändi soittaa elektrorockit ja eeppisemmät maalailut suoraan aivokuoren ja jalankin alle.
Mitä muuta kakkossingle Hengitä on kuin indiehitti, jos sellaisia vielä syntyy? Uusi aika taas päättää levyn juuri niin hirtehis-apokalyptisesti kuin toivoa saattaa.
Tässä valtakunnassa kaikki hyvin.
