Toisin kuin harmillisen monet afroamerikkalaiset kollegansa, keski-ikää lähestyvä newyorkilainen Beastie Boys on puolustanut paikkaansa lonkeronsa popmusiikin joka kolkkaan levittäneen hiphopin merkittävänä popularisoijana, ainakin kolmekymppisten mielissä. Harvempi tuntuu enää muistavan, että esikaupunkilaisnuorten elämäntavan varjolla moniaineksisen katsomuksensa suurelle yleisölle myynyt kolmikko on ehtinyt myös uudistaa yllin kyllin uransa ensimmäisellä puoliskolla.
Uudistamisen ajat ovat olleet ohi jo pidemmän aikaa: kiitos Beastie Boysin kaltaisten ennakkoluulottomien ristisiittäjien 2010-luvun popmusiikki kuulostaa jo niin kirjavan sirpaloituneelta, että historiansa aikana lukuisiin suuntiin haroneet oppi-isät saavat syystäkin olla ylpeitä. Purismin ajat ovat takanapäin, ja Hot Sauce Part Twon viisaus löytyykin toisaalta. Levy on klassinen näyte siitä, että Beastie Boys voi vaaratta operoida suojaus alhaalla maailmassa, jonka se on itse luonut.
Ad-Rock, MCA ja Mike D sukeltavat nokkelin ja humoristisin säeparein tiheästi kerrostetun ja kekseliäästi pörisevän biitin pyörteisiin. Väkisinkin vanhahtava esitys sulkee sisäänsä varhaisen electron pelkistetyn sykkeen ja kvantifioimattoman soiton grooven, joka rikastuu kiitos äkkijyrkän efektoinnin sekä särölle ja ohueksi ruuvatun räppäyksen. Instituutio tuntee metodinsa arvon ja pelaa korttinsa varmasti, tuijottamatta sisäänpäin ja antautumatta ulkopuolisen maailman paineille. Lopputuotteesta on helppoa nauttia, ja se on vielä helpompaa unohtaa, mutta kolmikko jatkaa elämäänsä ilman To the 5 Boroughsin (2004) retrospektiivistä läpivalaisua tai kurkotusta huomiseen, joka koittaa joka tapauksessa Beastie Boysin kaltaisten hurjapäiden ansiosta.