Kun koolla on näin pätevä porukka, voi olla ihan hyvä ratkaisu heittää nimet levyn otsikoksi. Onhan vastaavaan henkilömarkkinointiin siirrytty aikaa sitten esimerkiksi kirjallisuudessa. Mitä mahtoikaan ajatella Liza Marklund kirjoitettuaan dekkarin nimeltä Studio Sex ja asettuessaan nahkahousuissa kirjan kannen kuvauksiin?
Medialukutaitoinen asian (siis Frisellin, pyyhkikää blondin författarinnan kuva mielestänne) harrastaja osaa nimittäin muotoilla tämän trion nimien äärellä yhden tärkeän kysymyksen: Ovatkohan Bill Frisellin Ihmeelliset Seikkailut Afropohjaisen Rytmimusiikin Maailmassa ainakin tältä osin ohitse? Hallelujaa, ovathan ne!
Hymyilevä sähkökitaran uudistaja soittaa jälleen yhtä maukkaan modaalisesti kuin silloin ennen. Kyytiä saavat niin omat kuin Thelonius Monkin, Hank Williamsin ja muidenkin sävelmät.
Mikään nuori kuvia kumartamaton orhi Frisell ei tietenkään enää ole – rumpali-Motianista tai basisti-Carterista nyt puhumattakaan – mutta onpa hän vain tehnyt parhaan levynsä vuosiin. Ja ihailtavan pienin elein.