Frank Black otti vanhan pseudonyyminsä käyttöön ja pyöräytti samalla löyhästi yhteen nivoutuvan teemalevyn erotiikasta. Hölmömpikin huomaa, että Pixies-kertoimet ovat jälleen vahvassa nousussa. Varsinkin kun Nonstoperotikia on ihan syystäkin juhlittu Frankin jonkinasteisena paluuna ”vanhan kunnon” Pixies-soundin pariin.
Lisää löylyä kiukaalle on heitetty tuottajavalinnan myötä, sillä Eric Drew Feldman oli mukana jo Pixiesin joutsenlauluksi jääneellä Tromple le Mondella (1991) ja sen jälkeen parilla ensimmäisellä Frankin soololla. Ja kuten useimmat tietävät, tämän jälkeen Blackin ura lähti loivaan, mutta sinnikkääseen alamäkeen. Pienistä ilonpilkahduksista huolimatta suunta ei ole ennen tätä ottanut kääntyäkseen.
Kaikki kunnia Francisin kokeiluille, mutta viimeistään nyt käy selväksi, että miehen paikka on äänekkään kitararockin parissa. Tähän tulokseen tulin viimeistään kuultuani Six Legged Man -kappaleen, joka on kuin parikymmentä vuotta arkistoissa uinunut Pixies-helmi. Jotkut biisit ovat kuin aikakoneella toisesta ajasta tulleita ja tämä on yksi niistä.
Nonstoperotik ei tietenkään ole täydellinen levy. Jos sen kannessa lukisi Pixies, se leimattaisiin vaikka väkisin pettymykseksi. Kun yhtye on saavuttanut Pixiesin kaltaisen myyttisen aseman, ei mikään teos voi vastata fanien asettamaan epärealistiseen huutoon. Kun Nonstoperotik asetetaan samalla viivalle aiempien Black Francis- ja Frank Black -soolojen kanssa, on se hyvinkin onnistunut levy.